Hyvä sanoma

                             Minulla on hyvä sanoma sinulle, joka kuulet Jumalan kutsun. Olen todistanut sen, että kuinka totta on Jumalan Sana. Tämä maailma on pahan vallassa ja yhä pahemmaksi elämä täällä käy. Kuitenkin meitä pahoja ihmisiä on Jumala niin paljon rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa meidän edestämme, ettet sinäkään joka Häneen uskot hukkuisi, vaan sinulla olisi iankaikkinen elämä.

                             Uskon omistaminen käy yhä vaikeammaksi. Olen todistanut senkin, että maailma jossa elämme on saanut alkunsa n. 6000 vuotta sitten. Jumala antoi silloin ihmisille tehtävän; Lisääntykää ja täyttäkää maa. Näin on jo tapahtunut. Tämä maa ei pysty enää antamaan ihmisille elämän mahdollisuuksia. Jumala onkin iankaikkisen elämän lisäksi luvannut Häneen uskoville uudet taivaat ja uuden maan. Ehkäpä olet lukenut, kuinka Jumala kutsui myös Mooseksen viemään kansansa pois Egyptin orjuudesta. Mooseksella ei ollut helppo tehtävä. Egyptin johtaja Faarao vastusti häntä. Niin tänäkin päivänä tämän maailman ruhtinas vastustaa niitä, jotka Jumala on kutsunut johdattamaan kansaansa. Vastustus on niin väkevää, että monikin jää taipaleelle. Eihän se ole ihme, sillä usein ihmisen lähimmätkin ystävät, jopa perhekuntalaiset vastustavat tätä uskoa. Kuitenkin Mooses johdatti kansan Israelin maahan, vaikka koko kansa kääntyi Moosesta vastaan ja matka olikin vaikea, sillä ihmiset ajattelivat, että Egyptissä olisi ollut helpompi elää orjuudesta huolimatta. Samalla tavalla moni on jäänyt matkalle, koska maailmassa eläminen on tuntunut helpommalta. Voi olla, että on helpompi elää maailman ihmisten seurassa ja synnin orjuudessa, mutta kannattaa kuitenkin muistaa se, että mikä on vaelluksen määränpää. Ihmisen elämä täällä maanpäällä on kuitenkin lyhyt aika, kun sitä vertaa iankaikkisuuteen. Iankaikkisuus kuolleena Jumalalle on siihen verrattuna niin pitkä, ettei sitä pysty edes vertaamaan ihmisen elinaikaan täällä pahassa maailmassa.

                             Kun luet Raamatttua, niin huomaat, että Faarao ei halunnut päästää Israelin kansaa matkalle. Jumala oli kuitenkin sanonut johdattavansa kansan uuteen luvattuun maahan. Lähtö matkalle oli siis vaikea. Sitä voi verrata maailman orjuudessa elävän ihmisen matkaan lähtemiseen. Ei tämän maailman ruhtinaskaan halua luopua orjana pitämästään ihmisestä. Faaraollahan oli omat tietäjänsä, jotka pystyivät tekemään lähes samanlaisia ihmeitä, joita Jumala teki Mooseksen kautta. Tuolla Jumalan vastustajalla on tänäänkin sama voima, kuin oli alussa. Hän siis pystyy tekemään lähes samanlaisia ihmeitä, joita Jumala tekee. Onneksi tämä kaikki on kerrottu jo Raamatussa. Ennen kuin Jumala salli viimeisen vitsauksen kohdata Egyptiläisiä, niin Hän pyysi Israelilaisia merkitsemään verellä ovenpielet ja kamanat. Jeesuksen veri on tänäänkin se asia, joka erottaa uskovat maailmasta. Siihen merkkiin pitää luottaa nytkin. Kun sitten Faarao päästi Israelin kansan matkalle, niin hän halusi vielä estää matkanteon ja lähetti sotajoukon kansan perään. Samanlainen suunnitelma paholaisella on vieläkin. Hän yrittää estää sinun matkasi vielä senkin jälkeen, kun olet jo lähtenyt.  Kannattaa kuitenkin muista se, että mitä tapahtui Faaraon sotajoukoille, kun se lähti estämään Israelilaisten matkaa. Jumala halkaisi meren Israelilaisten edestä, niin että he pääsivät kuivin jaloin meren poikki. Samanlaisen ihmeen Jumala voi tehdä vieläkin, kun paholainen palkkaa sotajoukon perääsi. Tuossa joukossa saattaa olla sinun ystäviäsikin ja jopa sukulaisia. Kuitenkin lopulta he jäävät tuon maailman meren aaltoihin, mikäli ovat mukana paholaisen sotajoukoissa. Tämä vaatii vain sinulta sitä rohkeutta, että uskallat asettaa jalkasi tuon meren päälle ja astua Jumalan tekemälle tielle.

                             Mooseksen kirjan mukaisesti Israelilaisilla oli edessään erämaataival. Siltä tuntuu uskovankin  taival täällä maailman erämaassa. Kansa alkoi heti napisemaan Moosesta vastaan, sillä erämaa oli kuuma, eikä heillä ollut juotavaa. Tällöin Mooses kuitenkin pyysi apua Jumalalta ja Hän auttoikin heitä. Jumala antoi kansalle myös lakinsa erämaassa. Tänä päivänä uskovilla on helpompaa, sillä Jeesus on jo täyttänyt lain. Paavali kirjoittaa meille, että kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Gal.5:14)   Mutta jälleen kansa napisi Moosekselle. Se oli sitä mieltä, että Egyptissä oli kylliksi lihapatoja ja leipää. Kansa olisi halunnut saada tämän maailman leipää, mutta Jumala kuuli heidän napinansa ja antoi leipää taivaasta. Jeesus opettikin, että Jumalan Sanan leipä on parasta ruokaa. Kun sitten kansalle tuli jano, niin Jumala teki taas sellaisen ihmeen, että antoi kansalle juotavaksi vettä kalliosta. Tänä päivänä Kristus on tuo kallio, josta me voimme juoda elävää vettä. Jeesus kertoi tämän kaiken Samarialaiselle naiselle ja sanoi; Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Tätä samaa vettä Jeesus tarjoaa sinullekin. Sillä Hän on rakastanut meitä jo silloin, kun me vielä olimme syntisiä. Siis tämä on meidän käskymme, että rakastaisimme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja sen vuoksi veisimme tätä viestiä muillekin.

                             Edellä kirjoittamani olen ottanut aivan Raamatun alusta, siis ns. vanhasta testamentista. Kuitenkin tämä hyvä sanoma sinullekin löytyy uudesta testamentista. Vanha testamenttihan vain kertoo sen, että kuinka Jumala loi tämän luomakunnan. Tämän lisäksi vanhasta testamentista löytyy Jumalan ihmisiä varten antama laki, jonka mukaan syntisen ihmisen tulisi elää. Uudessa testamentissa on kerrottu se, että Jumalan Pyhän Hengen voimasta syntyi uusi synnitön ihminen, siis tämän johdosta syntyi ihminen, jota kutsutaan nimellä Jeesus, vapahtaja. Tämä Jumalan Pyhän Hengen kautta ihmiseksi syntynyt Jeesus kuoli, sekä kärsi sinunkin puolestasi ja sovitti Jumalalle kaikki tekemäsi synnit. Nyt sinun ei enää tarvitse noudattaa lakia, niin kuin se on esitetty vanhassa testamentissa. Vaan rakastamalla Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi, olet täyttänyt tämän lain. Siis uskomalla ja vastaanottamalla Jeesuksen Kristuksen elämääsi täällä ajassa on sinullakin mahdollisuus saada ihmisiä varten valmistettu iankaikkinen elämä. Usko Jeesukseen ei ole sitä, että uskot Hänen eläneen täällä maan päällä. Perkelekin tietää sen asian. Usko Kristukseen on sitä, että kuulet Hänen Sanansa, siis tottelet sitä minkä Raamatusta löydät. Tämän vuoksi uskomattoman ihmisen kannattaakin lukea uutta testamenttia. Uudesta testamentista löytyy myöskin tämä hyvä sanoma, joka on; ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu