Esittely - Tarkoitus

 

Rukouspyyntö

 

Koska olen useimmiten rukoillut muiden puolesta, niin pyydän nyt sitä, joka niin kokee rukoilemaan myös minun puolestani.

Minä tiedän sen, että perkele vihaa meitä tosi uskovia. Minä tiedän senkin, että samalla tavalla, kuin oli Paavalin osa, niin minunkaan loppuelämäni täällä maan päällä ei tule olemaan helppo. Silloin, kun Jeesus itse kohtasi Paavalin, Ap.t.9:15-16 niin Hän ilmoitti, että Paavali joutuisi paljon kärsimään Hänen nimensä tähden. Minä tiedän sen, että ihmiset saavat nähdä ja minä saan itse kokea, ettei kristityn elämä todella ole mitään ”nauruherätystä”. Erityisesti näin maailman loppuhetkillä me joudumme tosi koetuksiin.

Niinkuin Jumala avasi Paavalille, sekä Danielille lopun ajan tapahtumat, niin samoin Hän on toiminut minunkin kohdallani. Mikäli luet Danielista, tai Paavalista, niin näet sen, ettei heidän elämänsä ollut helppoa. Toivon, että minäkin voisin joskus todeta samoin, kuin Paavali; ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.” (2.Tim.4:7)

Minä tiedän, että ei ole kysymys omasta voimastani, vaan Jumalan voimasta ja sen vuoksi minä pyydänkin rukousta puolestani.    Toivottavasti nyt kaikki ymmärtävät sen, että usko on vain armoa ja se on Jumalan teko.

Kiitos niille, jotka ovat sivuistani tykännneet. minä näen kaikki uudet kommentit ja  kiitokset. Olen nyt saanut kiitosta 29 kertaa. Koska minäkin olen vain ihminen (Ap.t.10:26), niin tällainen myönteisyyden osoittaminen minua rohkaisee.

Esittely

         Kerron nyt aivan kuin varoituksena toisille, että ei kannata olla mukana aivan kaikessa; Parhaimmillaan minulla oli liian paljon tehtäviä. Sen lisäksi, että olin vanhemmiston jäsen, niin minä olin myös vankilaevankelista. Minä vedin ns. sairaalalauryhmää. Tein katuevankeliointityötä, koska kuuluin katulähetykseen. Minä vedin aina aamuisin ennen työhön lähtöä seurakunnan aamurukoushetkeä. Vanhemmiston jäsenenä minulle kuului usein myös seurakunnan tilaisuuksien johtaminen. Olin siis mukana kaikessa evankeliumin työssä.

                   Nyt minulla on ainoastaan nämä "nettisivut", joiden kautta minä teen Jumalan minulle antamaa työtä.         22.12.2021

Vankilalähetti

 

                      Kuinka aloitin evankeliumin julistamisen vankilassa. Olen kertonut, että olin seurakunnan vankilalähetti. Minulla on ollut aina halu julistaa evankeliumia muillekin. Jumala on sen halun minuun laittanut. Koska minä en kokenut saavani siihen tilaisuutta, niin päätin, että luon tilaisuuden itse. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta vankilasta ja sen asukkaista. Ajattelin kuitenkin sen olevan paikka, jossa tarvitaan evankeliumia ja sen aikaan saamaa muutosta. Otin itse yhteyttä Naarajärven varavankilaan, joka oli ns. avolaitos. Kysyin, että voisinko julistaa siellä evankeliumia. Vankilassa oli silloin hengellisen työn johtajana naispuolinen luterilainen henkilö. Minä sainkin siihen luvan ja aloitin ns. vankilatyön. Kokosin työtä varten ryhmän ja aloitimme sinne kuukausittaisen vierailun. Seurakunta ei tietysti halunnut minua tästä työstä kieltääkään. Koska olin aloittanut työn itse, niin en saanut siitä minkäänlaista korvausta, mutta ei se minua haitannut. Tilaisuudet koostuivat lauluista ja evankeliumista. Aloitin ne sanoilla ”Jumalan Armoa ja Rauhaa ja tässä järjestyksessä.” Alkulauluna oli aina "Oi tiedätkö tuon ihmeellisen nimen" ... Tilaisuuksissa oli joka kerta useita kuulijoita. Olin tehnyt ilmoitustaululle ilmoitukset k.o. tilaisuuksista. Eräs mummo, joka tiesi tämän työn leipoi aina mukaani taatelikakun. Hän olikin varmaan ainoa ulkopuolinen seurakunnan henkilö, joka kannusti minua tässä työssä. Hänen nimensä oli Tyyne Huutonen. Vaikka rukoilinkin tilaisuuksissa käyvien puolesta, niin en tiedä sitä, että kokivatko kuulijat työtä omilla kohdillaan tärkeäksi.

 

 

                      Esittelen nyt, että millainen olen. Raamattuhan kertoo, että Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen. Minullakin on ruumis, sielu ja henki. Sen myötä minulla ainakin tällä hetkellä on myös elämä. Mikään näistä ei siis ole minun omaani, ne on vain annettu minun käyttööni. Toivon, että osaan käyttää tätä elämän lahjaa oikein. Niin kuin jo etusivulla kerroin, niin minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista suoritettua koulutusta. En onneksi pysty kehumaan, että olisin jotain erikoista. Jumalahan ei haluakaan mitään erikoista oppiarvoa, riittää että olen vain ihminen. Mikäli olisin jotain erikoista, niin minusta varmaankin olisi tullut liian ylpeä ja sitähän Jumala ei halua meiltä. Taivaaseen pääsee ainoastaan mikäli ei ole mitään. Taivaaseen ei pääse sillä perusteella, että on lukenut vaikkapa tuomariksi, tai papiksi. Kyllä pappi ja tuomarikin pääsevät taivaaseen, mutta se on aina jostain syystä ylpeälle ihmiselle vaikeampaa. Paavalikin sanoo, että mielestään hän ei ole mitään. (2.Kor.12:11) Gal.6:3 hän jatkaa; Jos joku luulee jotain olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensäMikäli ihminen haluaa, että Jumala antaa hänelle uskon, niin täytyy olla valmis luopumaan kaikesta muusta. mikään ei silloin saa olla rakkaampaa, kuin Jumala ja Hänen Sanansa. Kun ihminen haluaa saada uskon Jumalalta, niin hänen pitää olla valmis luopumaan vaikka koko elämästään. Jeesus kertoo tästä Luukkaan evankeliumissa. Uskoon tulemista verrataan siinä tornin rakentamiseen. Siinähän kehotetaan ensin laskemaan kustannukset, että olisiko tornin rakentaminen mahdollista.  (Luuk.14:28) Jostain syystä minä en kuitenkaan halunnut laskea kustannuksia, vaan minä halusin saada uskon maksoi se sitten mitä tahansa, eli olin valmis luopumaan kaikesta. En kuitenkaan tiennyt, että mikä minua odottaisi. Kun olin taistellut mielestäni seurakunnan väärää opetusta vastaan niin, että olin 1990- luvulla tehnyt omat sivutkin internettiin ja kirjoittanut jokaisella vapaaseurakunnalle varoituksen opista, jonka olin ymmärtänyt vääräksi, niin en enää sitten jaksanut, vaan sorruin takaisin maailmaan. Kukaan ei olisi minua enää voinut saada uudelleen uskoon, eikä sitä kukaan yrittänytkään, mutta Jumala itse halusi antaa minulle vielä mahdollisuuden. Siispä en onneksi ole juuri minkäänlainen.

                      Kuitenkin sitä ennen olin itse halunnut saada vielä Jumalan minulle aiemmin antaman uskon. Ihmisistä välittämättä polvistuin Vaajakoskella hiekalle siellä laulamassa olleen baptistien ns. köörikuoron eteen. Varmaankin kööriveljet ihmettelivät, kun en silloin ns. tullutkaan uskoon. Nyt olen ymmärtänyt sen, että Jumala ei toimi koskaan sanansa vastaisesti. Raamattuhan sanoo, että on mahdotonta uudistaa ihmistä parannukseen, jos hän on uskon hyljännyt. (Hebr.6:4-6) Sehän oli Jumalan Sanan mukaan mahdotonta, sillä oli jo niin kovin menettänyt uskoni. Raamatun mukaan Jumalalle on kuitenkin kaikki mahdollista. (Matt.19:26)

                        Edelläkertomani ei tietysti tarkoita sitä, että uskonelämästään siis teoistaan luopunut ei voisi enää uudistua uskossa. Mikäli olet huomannut, että sinun pitäisi siis uudistua niin se on Raamatunkin mukaan täysin mahdollista. minä olin kuitenkin menettänyt uskoni lähes täydellisesti, niin että Jumalan itsensä piti johdattaa minut uudelleen uskoon.  Tämän vuoksi voin myös yhtyä Paavalin sanoihin; "Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty lunastamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."

                       Jos sinäkin haluat saada uskon, niin että olet valmis luopumaan kaikesta muusta, niin tervetuloa. Vaikka olen elämässä joutunutkin kovemmalle mitä luulin, niin tämä ei kyllä tällä hetkellä yhtään kaduta. Ainoastaan se kaduttaa, etten jaksanut tuota taisteluani ja moni ihminen oli sen vuoksi pettynyt minuunkin. Kuitenkin on pääasia, että näyttää siltä ettei Jumala ollutkaan pettynyt ainakaan minuun. En valehtele, kun kerron yrittäneeni vieläkin varoittaa seurakuntia ja silloisia vanhemmiston jäseniä, että he saisivat tilaisuuden julkisesti tunnustaa erehtymisensä ja siten saada anteeksiannon. Asia taitaa vain olla liiankin hankala heille, niin että olen taas tehnyt turhaa työtä. No, ainakaan tästä ei minua voi syyttää sitten viimeisellä tuomiolla, vaikka paljosta muusta olisikin syyttämistä, mutta onneksi Jeesuksen veri on puhdistanut sydämeni Jumalan Pyhän Hengen kautta ja voin olla rauhallinen.

                        Siis, Jumalalle on kaikki mahdollista !  (Matt.19:26)   Sielunvihollinen, eli saatana oli ajatellut, että minutkin olisi lyöty. Sehän oli oikein ajateltu, mutta Jumalaa ei oltukaan lyöty, vaan Hän pystyi vielä itse minut pelastamaan, vaikka mikään seurakunta, tai ihminen ei olisi voinut tehdä sitä. Silloin, kun minä suorastaan taistelin seurakunnan väärää opetusta vastaan, niin minä taistelinkin sielunvihollista vastaan ja eihän minulla ollut mahdollisuuksia. Kun saatana aloitti "sodan" itse Jumalaa vastaan, niin se tapahtui jo paratiisissa, jonka Jumala oli tarkoittanut meille ihmisille. Saatana halusi koko maailman valtiaaksi. Tähän saakka saatana onkin hallinnut näkyvää maailmaamme, mutta kaiken tämän Jumala tulee kyllä voittamaan. Jumalan suunnitelmaan kuului sekin, että Hän salli oman poikansa Jeesuksen Kristuksen synnittömänä uhrautua ihmisen (sinunkin) puolesta. Me emme siis pysty yksin taistelemaan saatanaa vastaan, mutta ei meidän tarvitsekaan. Minäkin tein väärin silloin, kun yritin taistella seurakunnan väärää opetusta vastaan, mutta onneksi Jumala ei kuitenkaan minua hyljännyt. Tuo väärä opetushan oli yksi saatanan "keino", jollaisia hän on käyttänyt aina maailman luomisesta alkaen.

 

Lisäys

 

 

 

                      Kerron hieman lisää itsestäni. Joku saattaa ajatella, että olen vaikkapa saanut ison perinnön, koska minulla on kaikki niin hyvin. Kuitenkin kaikki elämässäni on vain Jumalan suurta armoa. Olen siis normaalista työläiskodista. Lähdin maailmalle, niin etten omistanut mitään. Aloitin koulun invalidisäätiöllä Helsingissä ja tapasin siellä vaimoni Maijan, joka oli vielä köyhemmistä oloista, kuin minä. Vaikka useat ihmiset vastustivat ”löytöäni”, niin lopetimme ammattikoulun ja avioiduimme. Olin tuolloin vasta 18 vuotias. Vaimoni oli uskovan äidin tyttö ja tuo äiti johdatti minutkin uskoon. Olin ollut kolmella eri työnantajalla, ennen kuin hain Xeroxille. Siitä tulikin minulle työpaikka lopuksi aikaa. 

                      Alussa elämäni ei ollut helppoa ja olin melko epätoivoissani. Kerroin tuon asian työtoverilleni Klaus Salmiselle. Klasu pyysi minut kanssaan ajelulle ja siellä hän kertoi, että Jumala rakastaa minua. Olin yllättynyt, sillä Klasu oli aivan niin kuin muutkin työtoverini, enkä siis aavistanut hänen uskoaan. Kuitenkin tuo kaikki vaikutti positiivisesti elämääni. Myöhemmin, kun muutimme tänne keskisuomeen, niin Klasu auttoi minua lainaamalla minulle rahaa, jota tarvitsin asuntoani varten. Klasulla on nyt oma firma Espoon Sähköasennus ky. Mikäli siis tarvitset apua sähköhommissa, niin soitapa Klasulle.  puh. 0400314120

 

                          Tämä mitä edellä kerroin on saanut minut ajattelemaan, että minkä vuoksi Jumala halusi vieläkin antaa minulle anteeksi. Hänen piti käyttää tuollaista keinoa, että minä vielä saisin uskon ja sen myötä pelastuksen. Olen huomannut, että Jeesuksen sanat jotka Hän sanoi fariseukselle Luukkaan evankeliumin 7:n luvun jakeessa 47 pitävät kyllä paikkansa myös minun kohdallani. Jeesushan kertoi, että koska tuon naisen paljot synnit oli annettu anteeksi, niin hän rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.       -Nyt minä myös ymmärrän sen, kun Paavali sanoi olevansa syntisistä suurin. Onhan sen jälkeen ollut suurempiakin syntisiä, mutta niinkuin Paavali ajatteli, niin samalla tavalla minäkin ajattelen omaa kohtaani. Pelastumiseni on todella Jumalan käsissä ja sen vuoksi rakastan Häntä yli kaiken.

                   Vaikka olenkin saanut oppia näin paljon, niin kuitenkin on vaikea muistaa, että emme taistele enää ihmisiä vastaan. Raamattu sanookin, että meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (ef.6:12) .  Olisikin parempi, etten yrittäisi taistella, vaan jättäisin taistelun Jumalalle.Kannattaa muistaa, että sielunvihollinen (itse saatana) tietää, että hänellä ei enää ole paljon aikaa. Sanoohan Ilm.12:12; että "Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää että hänellä on vähän aikaa."  Ainakin minä olen saanut kokea, että perkele käyttää taistelussaan niitäkin, joiden minä olen uskonut olevan ystäviäni. Juuri viime päivinäkin olen joutunut tällaisiin taisteluihin. Olisi vain muistettava, että ihmisinä meidät on aina tuomittu häviämään, mutta jos Jumala on meidän puolellamme, niin kuka voi olla meitä vastaan. (Room.8:31)

 

 

Sivujen tarkoitus

 

 

                      Nämä sivut on tehty, koska olen luvannut tuoda esille kaiken sen mitä on tulossa. Jumala on jostain syystä avannut minulle kaikki lopun ajan profetiat. Toivon, että olen osannut kirjoittaa, niin että ne ymmärretään. Lisäksi näiden sivujen tarkoitus on korostaa oikean Jumalan Sanan, eli Raamatun tärkeyttä. Olen näillä sivuilla myös paljastanut vääriä opetuksia ja vääriä opettajia. Lisäksi olen tuonut esille evankeliumin sanomaa. Olenkin päivittänyt sivuja melko nopeasti ja koska olen nyt  saanut kerrottua mielestäni kaikkein tärkeimmän, niin ”hiljennän nyt tahtia”, sillä nämä sivut ja niiden tekeminen ei ole mikään itsetarkoitus. Voihan olla, että saan vielä tulevaisuudessa uutta sanottavaa. Kuitenkin haluan mieluummin korottaa Jeesusta Kristusta, kuin omaa itseäni. Minulle saa kyllä lähettää palautetta näistä sivuista ja  mikäli nämä sivut vaikuttavat hyviltä, niin toivoisin osoitteen eteenpäin jakamista. Myöskin otan vastaan mahdollisia mieltä askarruttavia kysymyksiä, tai jopa rukousaiheita.

                   Yksi sivujen tarkoitus on Paavalin sanat               1.Kor.9:16         -Voi minua, ellen evankeliumia julista!   

                       Kun aloitin näiden sivujen tekemisen, niin yksi tarkoitus oli myös  varottaa niitä, jotka ovat opettaneet Jumalan Sanaa väärin tehden haittaa Jumalan valtakunnan työlle. Ajattelin, että näin nämä väärät opettajat voisivat tunnustaa virheensä. Minulle kyllä kerrottiin, että ainakin vapaakirkolla on tyyli vaieta kaikki hiljaiseksi. Nyt eräs ystävä kertoi minulle, että hän ei ole koskaan kuullut yhdestäkään kirkkokunnasta joka olisi tietoisesti lähtenyt tekemään parannusta entisistä harhoista ja tuskinpa vapaakirkkokaan niin tekee. Ajattelevatko nämä opettajat, että Jumala kyllä unohtaa tämän kaiken, kun ollaan tarpeeksi hiljaa. Minusta kyllä tuntuu siltä, että he vieläkin kuuntelevat tämän väärän kristuksen ohjeita. No, -ainakin heitä on varotettu. Tämä musiikki mitä on tullut tämän väärän uskon myötä on aiheuttanut myös kysymyksiä siitä, että eivätkös hengelliset laulut ole aina siunauksena tyylistä riippumatta. Annan nyt yhden esimerkin. Vuosia sitten radio Deissä kerrottiin lähettiperheestä jonka nuoret olivat kotimaan lomalla innostuneet tästä uudesta musiikista. He palasivat lähetyskentälle äänitteiden kanssa, joita he sitten soittivat. Paikallinen poppamies tuli sanomaan, että te olette vaihtaneet jumalaa. Lähettien kiistäessä tämän poppamies sanoi; te kuuntelette meidän jumalamme musiikkia. Siis tämä Toronton Siunaus paljasti lähteensä jo musiikin perusteella. Nyt en enää puutu näihin harhaopetuksiin muuten kuin varotan vain kaikesta tällaisesta, sillä sitä saattaa olla tulossa lisääkin.

Raamattu on minulle tärkeä kirja; -mm. Hes.33:8-9  kannattaa ottaa huomioon.

-Kohdan perusteellahan väärään toimintaan Jumalaa kohtaan on yhtä syyllinen se , joka ei kerro asiasta, vaikka hän siitä tietääkin.

Jumala on armollinen Jumala.Minä tiedän sen myös siitä, että Hän soi vielä uskon tällaiselle  "syntisäkille"

Minä tiedän, että Jumala armahtaisi vielä niitäkin, jotka ovat joutuneet opetuksessa harhaan ja johtaneet harhaan muitakin. Minua ei kuitenkaan uskottu vapaakirkossa silloin, kun minä heitä varoitin ja nyt näyttää siltä ettei minua uskota vieläkään. Minä nimittäin otin yhteyttä Hannu Lahtiseen, joka edustaa Vapaakirkkoa. Hannu lähetti minulle sähköpostissa viestin, että hän on seurakunnan puolella. Minä vastasin siihen, että minä olen Jumalan puolella. Me kaikki ihmiset olemme erehtyväisiä, niin minäkin. Kuitenkin jos jossain asiassa joku todistaa, että olemme erehtyneet, niin silloin kannattaisi ottaa opiksi. Ainakin, jos on kysymys iankaikkisesta elämästämme.

Hannu Lahtinen siis on siten seurakunnan puolella, että hän haluaisi seurakunnasta kirjoitettavan jatkossakin seuraavia totuuksia, jotka olen lainannut netistä;

"Ja miksei olisi! Olihan vapaakirkon seurakunnat ensimmäisiä,jotka 1995 hajosivat; Joensuu, Jkl, Järvenpää kärjessä!!

Eikä kirkko ole puhdistautunut harhastaan. Kuulin taannoin Hankoniemen opiston sisäisistä sotkuista ja teologian muutoksesta. Avioliittoja kariutunut useita hlökunnan sisällä. Ukkomiehet riiaavat nuoria tyttöjä jne jne. Vieläkö näin on tänään, sitä en pysty sanomaan, mutta menneinä vuosina kyllä. Tyypillinen torontolaisuuden sivutuote."                               ( lainaus päättyi )

Nämäkään eivät muka todista siitä, että opetus on itse saatanan ohjaamaa.

Hieman sen jälkeen, kun olin jättänyt seurakunnan yhteyden tapahtui seuraavaa;  Vanhemmiston johtaja Timo Hakanen otti minuun yhteyttä ja yritti ilmeisesti, että olisin pyytänyt anteeksi. Hän kysyi, että onko minulla mitään terveisiä seurakunnalle. Vastasin, että kyllä on -Tehkää parannus ja niin sanon nyt koko kirkkokunnan johdolle.

On se merkillistä, että minun oppimattoman pitää opettaa oppineita. Lukisitte Raamattua. Te jotka olette harhassa, niin lukekaa Matt.7:15-23. Siitä näette, että millaista hedelmää hyvä puu kantaa. Erityisesti kannattaa huomata jakeet 22-23 niissä on kerrottu, että mikä kohtalo on näillä väärillä profeetoilla. Pelottavan tarkasti Raamattu puhuu. Jumala tiesi senkin, että mitä tapahtuisi Jyväskylässä ja toistenkin uskovien keskellä. Minä toin nämä kaikki esille, sillä haluaisin kaikille ihmisille hyvää. Kuitenkin -, mikäpä minä olisin Jumalan suunnitelmia vastustamaan. Ilmeisesti Jumala on sulkenut näiden ihmisten ymmärryksen samalla tavalla, kuin oman kansansa kohdalla on tapahtunut.

                     On mielenkiintoista ja samalla vapaakirkkoa ajatellen ikävää, että esim. Saalem seurakunnassa oli valvovat srk:n vanhimmat. He nimittäin erottivat jäsenyydestään Seppo Pehkosen, sillä hän aloitti uskomisen näihin samoihin "viinitarhan pastoreihin" ja tähän samaan väärään opetukseen mihin nyt on langennut iso osa vapaakirkkoa. Onhan se niin, että jos antaa vallan perkeleelle, niin siitä onkin vaikea vapautua. Vain Jumala pystyisi sen vapautuksen tekemään, mutta se taas vaatisi vilpitöntä sydämen asennetta.

                  2.Kor.11:14 kertoo, että itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Jumalan ansiosta minä ymmärsin tämän jo aiemmin, mutta minua ei uskottu.  Kysyn nyt, että millaista hedelmää nämä väärät opettajat ovat aiheuttaneet      -Tämän vuoksi Jumalan piti vielä armossaan pelastaa tällainen huorintekijäkin ja syntisistä suurin, jota mikään seurakunta ei enää Jumalan Sanan mukaan olisi voinut pelastaa. Sillä Jumala haluaisi armahtaa vapaaseurakunnan vastuullisiakin.  Luit oikein !  Olen tehnyt huorin vaimoani kohtaan. Ajattelin säästää Rakasta vaimoani niin, etten kerro tästä muille, mutta koska meinasin olla kertomatta Timo Hakasen nimeäkin, niin sitten katsoin, että on oikein kertoa sekin mitä tein vaimoani kohtaan. Timo Hakanenhan vastusti minua eniten ja oli sitä mieltä, että olen väärässä. Ehkäpä hän on myös sitä mieltä, että Jumalakin on väärässä. Olen siis ollut huorintekijä, mutta en ollutkaan silloin sisällä uskossa, niinkuin kuulemma useat muut ovat olleet. Heidän uskonsa on vain ollut Jyväskylän vapaaseurakunnan opettamaa toronton siunaus uskoa. Ihmeellistä onkin se "siunaus" mitä tuo usko on aiheuttanut sekä Jyväskylässä, joensuussa, että kuulemma myös Järvenpäässä. Ihmeellistä on sekin, että julkisuudessa niin uskovana esiintyvä Timo Hakanen olikin saatanan puolella.  Siis, mikäli olisin uskonut Timo Hakasen väärää opetusta, niin tuskinpa Jumala enää olisi minua uskossaan uudistanut !    Kirjoitin näin, sillä kysymyshän ei ole meidän omasta uskostamme, vaan uskokin on Jumalan uskoa ja siis lahja meille.

                   Nyt minä ymmärrän senkin kuinka Jeesus menetti malttinsa nähdessään mitä tapahtui Jumalan pyhäkössä. Samalla tavalla minä itsekin kiihdyn huomatessani, kuinka ne joiden pitäisi olla Jumalan puolella ovatkin Häntä vastaan. Itsepä te tätä kerjäsitte. Täytyykö vielä monenkin uskovan tehdä itsemurha, tai aviorikos, että huomaisitte mistä tämä hedelmä tulee, jonka puolella näyttää olevan iso osa vapaakirkkoa. Ehkäpä olisi hyvä, jos tekin lukisitte edes kerran Raamatun sillä tavalla, että sen myös ymmärtäisitte.

                    Kirjoitan, että iso osa sillä ainakin Laukaan vapaaseurakunnassa ollaan Jumalan puolella. Olen kertonut Jouko Saikkoselle, että mitä Jumala puhui minulle näistä Jumalan vastustajista. Kerron sen nyt tässä, vaikka en aivan tarkasti tiedäkään mitä Jumala tarkoitti. Hän kuitenkin ilmoitti minulle, että voin kyllä rukoilla näiden väärien opettajien puolesta, mutta Hän ei kuule. Varmaankin se tarkoitti, että nyt ei toisten ihmisten rukoukset auta, vaan näiden "opettajien" pitää tehdä julkinen parannus.  - Jouko Saikkonen lopetti Laukaan vapaaseurakunnassa toimimisen ja muutti todelliseen kristiityjen yhteyteen. Hän kuuluu nyt Vihtavuoren baptistiseurakuntaan. Tämän vuoksi en pysty suosittelemaan myöskään Laukaan vapaaseurakuntaa.

                   Matteuksen evankeliumissa sen luvussa 13 jeesus kertoo vertauksen lusteesta. Hän kertoo, kuinka perkele on kylvänyt hyvän siemenen sekaan lustetta. Perkele on tehnyt sen, koska ihmiset eivät ole olleet valveilla. Sitten tämä lustekin tuli näkyviin, mutta vertauksessa isäntä antoi lusteen kasvaa yhdessä oikean nisun kanssa elonleikkuuseen asti. Vasta elonkorjuun yhteydessä luste koottiin poltettavaksi ja nisu koottiin aittaan. Tämä vertaus kertoo, että nyt tämä luste on tullut näkyviin, sillä uskovien keskelle on tullut monenlaisia harhaopettajia, jotka ovat perkeleen aikaansaamia. Myöskin tämä toronton siunaus on tällaista vihamiehen kylvämää lustetta, joka poltetaan yhdessä sen kylväjän kanssa.

                        Aiemmin kerroin Hannu Lahtisesta. Hannuhan vastasi minulle olevansa seurakunnan puolella, johon minä vastasin, että olen Jumalan puolella. Kerroin Hannun olevan vapaaseurakunnan edustaja. Niinhän hän mielestäni onkin, sillä hän ilmeisesti edustaa Vapaakirkon äänen kannattajaa Suomen Viikkolehteä. Otin nimittäin yhteyttä Viikkolehteen ja lupasin, että he saavat julkaista "Lopun aika" kirjoitukseni vain sillä kustannuksella, että ilmoittavat sivujeni nettiosoitteen lehdessä. Tämän tein siksi, että joku muistaakseni joku Jokke niminen henkilö oli lukenut sen ja kehui sitä. No, eipä se haittaa jos Viikkolehti ei sitä julkaise, sillä nyt tarjoan sitä jollekin toiselle hengelliselle julkaisijalle. 

                                    Ensio Mäkinen   Vaajakoski

 

 

 

 

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu