Uskon löytäminen

Usko

       Olen tätä asiaa ”usko” pohtinut, koska läheiseni minulta sitä kysyi. Aito usko Jumalaan vaatii sitä, että usko mihinkään muuhun ei ole tärkeämpää. Meidän tulee ymmärtää samoin, kuin ymmärsi Paavalikin. Hänhän kirjoitti, että hän ei ole mitään. Siis usko itseensä on lopetettava. Usein Jumalan on pitänyt näyttää se ettemme ihmisenä olekaan yhtään mitään. Usko omaan itseensä tai omaan hyvyyteen on ollut aidon uskon esteenä. On ymmärrettävä se, että olemme ainoastaan syntisiä. Tämä kertomani varmaankin eroaa siitä mitä esim. Alfa- kursseilla opetetaan. Vaikken ole kyseisiin opetuksiin perehtynytkään, niin kuitenkin luulen, että kursseilla opetetaan se, kuinka hyviä uskovat ihmiset ovat. Minun mielestäni myös Raamattu opettaa sen, että kuinka huonoja me kristitytkin olemme. Sanoihan Jeesuskin, että muita hyviä ei ole, kuin Isä yksin. (Mark.10:18) Jeesus ei sanonut, että Hän ainakin on hyvä. Niin olisivat ne ihmiset sanoneet, jotka ovat oppinsa saaneet ns. Alfa- kursseilta. Samoinhan ajatteli itse perkele, joka ylpistyi siitä, että Jumala oli tehnyt hänestä liian täydellisen.

        Meidän pitää siis lopettaa uskomme itseemme. Jos isinä, tai äiteinä joudumme sellaiseen tilanteeseen, että huomaamme tässä epäonnistuvamme joko puolisona tai vanhempana (Lastemme kasvattajina), niin silloin meillä on jälleen mahdollisuus lopettaa usko itseemme ja voimme kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen. Silloin kaikki riippuu ainoastaan siitä, että kuinka aidosti tämän teemme. Silloin kaikki riippukin siitä, että haluammeko kaiken mokailun jälkeen tunnustaa sen, ettemme olekaan mitään, vai haluammeko edelleen ylpeinä itseemme jatkaa.

          Minulla on kokemusta tästä ja olenkin kirjoittanut siitä osiossa "Ihmispelko". On merkillinen asia, että suomessakin ihmiset pelkäävät sitä mitä toiset sanoisivat mikäli he "höynähtäisivät" uskoon. Sillä loppujen lopuksi suomessa on kuitenkin helppoa uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Se on paljon helpompaa, kuin vaikkapa muslimimaissa.

Todellinen usko

                      Voisiko ihminen olla vain vähän uskossa Jumalaan ja samalla vähän paholaiseen. Ei, sillä Jumala odottaa meiltä todellista uskoa Häneen ja Hänen Sanaansa. Jo vanhan testamentin aikana ihmiset ajattelivat, että jospa he voisivat pikkuisen uskoa Jumalaan ja silloin, kun se olisi vaikeaa, niin he uskoisivat Jumalan Sanan vastaisesti. Tästä kertoo esim. profeetta Elia. Hän sanoi kansalle näin; ”Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa Häntä, mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.” (1.Kun.18:21)

                      Sama asia pätee vieläkin. Usein ajattelemme, että luterilainen usko on helppoa. Me ajattelemme, että ns. vapaissa suunnissa on vaikeampaa. Kuitenkin, mikäli olet luterilainen, niin mielestäni silloin on vaikeampaa toteuttaa Jumalan tahtoa. Luterilainen seurakunta eroaakin ns. vapaista suunnista sillä tavoin, että siinä saakin uskoa, niin kuin itse haluaa. Se tarkoittaa, että voi ”ontua molemmille puolille”, eikä siitä moitita. Mikäli puolustaa Jumalan Sanaa ja erehtyy  sanomaan, etteihän Raamattu noin opeta, niin silloin nimitetään vaikkapa vihapuheen puhujaksi. Tämä tarkoittaa, että Luterilaisena on vaikeampaa omistaa aito usko. Luterilaista kirkkoa voikin nimittää todelliseksi vapaakirkoksi.

Tärkein armolahja

                      Usko ei ole ainakaan ihmisen teko. Monet ihmiset ovat ajatelleet, että he tekevätkin parempaa uskoa, kuin muut. Näin on syntynyt useita harhaoppeja. Raamattu kertookin, että usko on Jumalan teko. (Joh.6:29)  Mikäli on sattunut niin ihanasti, että Jumala on antanut uskon armolahjan, niin sitä ei ihminen itse pysty parantamaan. Jumala antaa aina täydellistä. Uskoa ei siis ihminen pysty itse tekemään. Vapaakirkossa, ainakin täällä Jyväskylässä ajateltiin, että he pystyvät tekemään paremman uskon. He osoittivat sen, että heillä joskus vahvan uskon takia ihmiset parantuvat. He eivät ymmärtäneet sitä, että myös perkeleellä on valta jopa rajoitettuun ihmisten parantamiseen. Kuitenkin, mikä olisi parempi uskon teko, kuin synnittömän Jeesuksen uhraus ja kärsimys  meidän syntisten edestä. Annan nyt toisen esimerkin; Patriarkka Kirill on alkanut tehdä omaa uskoa. Hän ajattelee omistavansa täydellisen uskon. Sen perusteella hän on alkanut sotimaan ”väärä uskoisia” vastaan.

                      Kaikki tällaiset ihmiset ajattelevat niin, että heillä on parempi usko, kuin toisilla. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys ihmisten uskosta. Usko onkin Jumalan antama armolahja. Vanhoillis- lestadiolaiset opettivat, että heillä on ainoa oikea usko. Onkin ikävä olla tuollaisen opetuksen alla. Äidilleni oli opetettu niin ja hän ajatteli tehneensä synnin, kun oli avioitunut toisin uskovan miehen kanssa. Äitini olikin luvannut kampurajalkaisena syntyneen poikansa, eli minut Jumalan käyttöön. Kaikki tämä oli tapahtunut vain väärän opetuksen vuoksi, mutta Jumala vastasikin äidilleni ja niin minä saan olla Jumalan käytössä. Tietenkään nämä lestadiolaiset eivät vierailleet äitini luona, kun hän makasi useita vuosia Nurmijärven terveyskeskuksen vuodeosastolla. Eihän äidistäni tuolloin olisi ollutkaan hyötyä heille. Monet tällaiset ”hyvät uskovat” tekevätkin kaikki sen vuoksi, että siitä olisi hyötyä heille itselleen. Roomalaiskatolilainen paavikin opettaa väärin, koska hän ei itse usko Jumalaan. Tämän takia hän opettaa, että maailma onkin syntynyt niin kuin kehitysoppi kertoo ja Raamatussa kerrottu luominen olisi vain vertauskuva.