Oikea Raamattu

 

Katolilainen Raamattu

                      Minä, joka en ole yhtään mitään olen yrittänyt kertoa antikristuksesta. Olen perustellut kertomani mahdollisimman alkuperäiseen Raamattuun vetoamalla. RK 1933/1938 Kuitenkin tänä aamuna radio Deistä kuunneltuani roomalaiskatolisen Timo Soinin puhetta sain ymmärtää, että ei näillä minun kirjoituksilla, sekä varoituksilla ole ollut minkäänlaista merkitystä. Timo Soini kertoi radio Deissä, että mikäli joku meistä kohtaisi Jeesuksen, niin hän ei uskaltaisi kertoa siitä lähimmäisilleen. Minä pystyn vastaamaan tuohon aivan suoraan, että minä en kertoisi Raamatun vastaista asiaa kenellekään. Raamattuhan nimenomaan kertoo, että ennen Jeesuksen takaisintuloa maailmaan tulee antikristus. (2.Tess.2-12)

                      Jeesuksen takaisin tulo on kerrottu monessakin kohtaa, mutta kannattaa kuitenkin huomioida ap.t.1:11  -Siinähän kerrotaan ”Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte Hänen taivaaseen menevän.”  Siis juuri tämä Jeesuksen tuleminen on yksi katolilaisen opin vääristä opetuksista. Yksi opetushan on se, että kaikki pelastuvat huolimatta siitä, että mihin he uskovat. Yksi on myös se, että maailma on syntynyt niin kuin kehitysoppi opettaa. Minä voin kyllä kertoa Timo Soinille sen, että vaikka Jeesus ei ole minulle ilmestynyt ruumiillisesti, niin Jumalan Pyhän Hengen kautta Hän on kuitenkin minulle puhunut. Silloin, kun Hän puhui minulle, niin menin aivan hervottomaksi enkä ymmärtänyt, että mitä minulle oli tapahtunut.

                      Voin kertoa myös sen, että pystyn todistamaan Jeesuksen kohtaamisesta ja Hänen puheestaan minulle. Ollessani Xeroxin palveluksessa minä mm. kirjoitin asiasta Xeroxin silloiselle toimitusjohtajalle. Silloin kun Jeesus oli minua kohdannut ja kertonut minun sairastavan Sjögrenin syndroomaa minä kerroin asian myös minua hoitavalle reumatologi Jari Ahoselle. Tuo reumatologi ei kuitenkaan uskonut sitä, että Jeesus puhuisi ihmisille. Minulta meni useita vuosia, ennen kuin sain itselleni oikean reumalääkityksen. Vaikka minä kuuluin Jyväskylän vapaaseurakunnan vanhemmistoon, niin minua ei uskottu koko kirkkokunnassa, kun lähetin joka seurakunnalle kirjeen, jossa kerroin ettei Jyväskylän vapaaseurakunnan opetus ole oikein. Koko kirkkokunnan valtuusto otti vastaan perkeleen opetuksen. Minä kerron nyt jokaiselle, joka kirjoituksiani lukee; Ensin tulee ns. antikristus, josta Paavali kertoo toisessa Tessalonikalaiskirjeessä.  Voi olla, ettei minua taaskaan uskota, vaan uskotaan mieluummin roomalaiskatolilaisia valheita.  Kuitenkin, voit vaikka itse lukea, että Jumala haluaa käyttää niitä, jotka tietävät olevansa heikkoja, eivätkä korota omaa itseään.

 

 

           Luin juuri eräästä kristillisestä julkaisusta seuraavanlaisen kirjoituksen;

 

Kymmenien kirkolliskokous­edustajien aloite yrittää palauttaa samaa suku­puolta olevien vihkimisen piispojen pöydälle

Minulla on hyvä vinkki näille edustajille.

Aito Raamattu (1933/1938)  kannattaisi jälleen vääntää uudelleen. Heidän kannattaisi nyt väännättää se sellaiseksi, että asia voitaisiin hyväksyä.

Kannattaisi poistaa esim. seuraava kohta -  Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room,12:2)

"Lähetin sähköpostissa lehdelle tämän vinkin."

 

Oikea Raamattu

           Ivan Panin on todistanut alkuperäisen Raamatun Jumalalliseksi kirjoitukseksi, jota ei kukaan ihminen olisi pystynyt kirjoittamaan siitä löytyvän "numerosinetin" johdosta. Silti moni kristittykin on vaihtanut uskonsa kehitysoppiin, jota ei ole millään tavalla todistettu oikeaksi. Sen sijaan minä olen näillä sivuilla todistanut koko Raamatun sanoman oikeaksi. Minä tiedän, että baptistien Erkki Luoto uskoo samalla tavalla. 

          Mikäli sinä, joka julistat Raamattua et itse usko siihen, niin kuinka voit edellyttää, että toiset uskoisivat sanomaasi. Minä olen nyt kokenut tämän asian tärkeäksi, sillä tämä johtaa monia uskoviksi sanottujakin harhaan. Ei siis kannata uskoa, niinkuin roomalaiskatolinen paavi uskoo. Hänhän ei todellisuudessa usko Jumalaan, vaan hän uskoo kehitysoppiin.

          Olen miettinyt sitä, että miksi tämä tuntuu todella tärkeältä asialta. Varmaankin se johtuu siitä, kun tämä on yksi niistä ensimmäisen pedon, eli paavin vääristä opetuksista. Ilmestyskirjahan kertoo, että näitä opetuksia ei pidä omaksua.

                             Keskustelin äskettäin erään ystävän kanssa. Hän tuntui olevan ylpeä siitä, että hän oli lukenut niin paljon Jumalan Sanaa. Se on ikävä asia, sillä ihminen joka omistaa Jumalan antaman uskon ei pysty esiintymäänkään ylpeästi, sillä kaikki mitä omistamme on Jumalan meille lahjaksi antamaa.

                             Hän mm. ylpeili sillä, että oli lukenut myös apokryfisiä kirjoituksia. Oikea Raamattu ei kuitenkaan sisällä noita kirjoituksia, sillä ne eivät ole sitä aitoa Jumalan Sanaa, joka on meitä varten Pyhässä Hengessä tarkoitettu. Tämän kaiken pystyy ymmärtämään, jos lukee vaikkapa sivuilta www.totta-on.fi kirjoituksen Ivan Paninista. Hänhän siinä kirjoituksessa todistaa sen, kuinka nykyisin käytössä oleva Raamattu on juuri se, mikä meille kristityille on tarkoitettu. Tästä johtuu sekin, että Jumalan Sanaa ei pidä muuttaa edes ajan kuluessa, vaan alkuperäinen Sana on se oikea.

Palavasieluinen kristitty

                    Tämä hienostunut herrasmies eli vaimonsa kanssa hiljaista, vaatimatonta elämää pienellä kanadalaisella maatilalla, kaukana kaupunkien kiireestä ja hälystä. Hän oli palavasieluinen kristitty, uudestisyntynyt Jumalan lapsi joka ei halunnut, että tietoja hänen elämästään julkaistaisiin vaan vetosi siihen, että Apostolit jättivät elämästään vain vähän tai ei lainkaan tietoa, vaan korottivat sen sijaan Kristusta. Ivan Panin kuoli 86-vuotiaana Ontarion Aldershotissa Kanadassa 30. lokakuuta 1942. Hän jätti jälkeensä käsikirjoituksen jossa on miljoonittain ajatuksella huolellisesti kirjoitettuja numeroita ja noin 40000 sivua.

Raamatun numerosinetin löytäjä

                    Ivan Panin löysi sen numerosinetin jolla Jumala on sinetöinyt Raamatun tekstit niin että yhtäkään kirjainta ei teksteissä voi muuttaa rikkomatta sinettiä. Sinetti toimii myös toisin päin. Sen avulla voidaan tarkastaa onko alkuperäisen käsikirjoituksen kopioija tehnyt virheitä! Ivan Panin käytti työssään Westcott & Hortin kokoamaa käsikirjoitusta. Vaihtoehtoisista lukutavoista ja sanoista, jotka Westcott & Hort jättivät käsikirjoitukseen, Ivan Panin pystyi numerosinetin avulla valitsemaan sen joka säilytti sinetin ehjänä eli toteutti Jumalan tekstiin kutoman numerojärjestelmän. Tämän tarkistetun kreikankielisen käsikirjoituksen Ivan Panin julkaisi nimellä "Numeric Greek New Testament" jossa on 514 sivua ja jonka Oxford University Press painoi. "Numeric English New Testament" on hänen käännöksensä "Numeric Greek New Testament"sta. Se on tarkin saatavilla oleva Uuden Testamentin käännös. Ivan Panin käänsi jopa nekin artikkelit joille ei ole vastinetta englannin kielessä. The Book Society of Canada kustansi tämän 610-sivuisen kirjan jonka Oxford University Press painoi.

                             Mikäli joku epäilee Raamatun aitoutta, niin silloin kannattaa lukea kirjoitukset Ivan Paninista. Nehän löytyvät www- sivuilta totta-on .  Näiden tietojen perusteella kannattaa vain pysyä aidon Raamatun alkuperäisessä käännöksessä. Meille suomalaisille se on tehty 1933/-38 . Tämän perusteella sekä Jehovan todistajain uuden maailman käännös, että myös meidän oma uudempi käännös ovatkin vääriä väännöksiä.

                              Raamatun käännöksen tärkeyden huomaamme helposti, mikäli tutustumme Jehovan todistajien oppiin. Jehovan todistajathan käyttävät ns. uuden maailman käännöstä, sillä he luulevat, että uusi käännös (väännös) olisi parempi, kuin alkuperäinen Jumalan Sana. Niinhän tuntuvat tekevän myös nämä ns. uudemman käännöksen tekijät. Ihminen haluaa siis parantaa Jumalan Sanaa, koska hän ajattelee tekevänsä sanasta paremman.

 

Uuden maailman käännös

 

                           En ole itse lukenut ns. uuden maailman käännöstä, mutta eniten harmia sekä Jehovan todistajille itselleen, että koko yhteiskunnalle taitaa tuottaa se, että he tulkitsevat ihmisen sielun olevan veressä. Sen vuoksi he eivät hyväksy esim. veren vaihtoa. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa tällainen Jehovan todistaja joutui menemään leikattavaksi Norjaan, jossa leikkaus tehtiin sellaisilla ehdoilla, että tämä mies pystyi ne hyväksymään. Tietysti tämä tällainen tulee yhteiskunnalle kalliiksi, sillä kaikki ylim. kustannukset maksaa Suomen valtio ja sen veronmaksajat. Alkuperäisessä käännöksessähän Jumala kertoo, että lihan sielu on veressä. Ms. 9:4  .  Tässähän Jumala tarkoittaa, että DNA ohjaa kaiken lihan toimintaa, aivan samalla tavalla, kuin tietokoneen ohjelma ohjaa tietokoneen toimintaa. Silloin, kun Jumala tämän kaiken ilmoitti ei vielä tiedetty mitään koko DNA:sta, eikä myöskään tietokoneista. Tietysti silloin oli parempi ilmoittaa, että lihan sielu on veressä. Eihän Jumala tällöin ilmoittanut, että ihmisen sielu olisi veressä. Ilmeisesti uuden maailman käännös on tässäkin kohdassa  tehty väärin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että luemme aina alkuperäistä Jumalan sanan käännöstä. Suomalainen käännös 33/38 tehty on kuitenkin niin tarkka, että sitä ei tarvitse millään tavalla tulkita.

                        En tietysti tuomitse Jehovan todistajia, sillä itseasiassa hehän uskovat erittäin vahvasti. Syntiinlankeemuksessa Raamatun mukaan nainen petettiin, mutta mies lankesi. Eihän kumpikaan voi syyttää toista. Ei se, jota on petetty, eikä toki sekään, joka on langennut. Jehovan todistajia on petetty, kun he ovat uskoneet , että myöhemmin tehty on parempi, kuin alkuperäinen. Samalla tavalla sielumme vihollinen yrittää nyt pettää Jumalan Sanaan uskovia.

                           Tänä päivänä 4.8.18 luin uudesta Iltalehdestä kertomuksen, joka oli otsikoitu ”Verensiirtokielto oli viedä lapsiltani äidin” Tosi tarinan kertoja on jo eronnut Jehovan todistajista ja sen myötä jättänyt myös uskon Jumalaan. Tässä on jälleen tapahtunut niin, että väärän väännöksen takia Jehovan todistajien toiminta onkin ollut Jumalan vastaista toimintaa. Joko Uuden maailman väännös ilmoittaa, että ihmisen sielu on veressä, tai sitten he eivät ymmärrä sitä, ettei eläimillä ole sielua, vaan sielu on ainoastaan ihmisillä.

 http://www.jariiivanainen.net/JehovantodistajatRaamatunvalossa.html 

 

  Kaikesta pystyy huomaamaan, että monet uskovat eivät lue Raamattua, tai sitten se ei ole heille ainakaan tärkein tietolähde. Ensinnäkään meillä ei ole saatavana parempaa tietoa, kuin alkuperäinen Jumalan Sana. Olen jo maininnut, että 33/38 -käännös on riittävän tarkka. Monet näyttävät ajattelevan, että Jeesus Kristus saattaa yleismaailmallisesti tulla takaisin maailmaan ja noutaa omansa pois jo vaikkapa huomenna. Nyt kannattaa muistaa, että jo Paavali kirjoitti aiheesta Tessalonikalaiskirjeessä. ”Se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.” Jokainen voi lukea tämän kohdan itse tarkemmin. Joka tapauksessa Paavali kirjoittaa ettei Jeesus tule takaisin ennen antikristusta.

                      Moni myös opettaa, ettei uskovan tarvitse joutua ns. ”vihan aikaan”, vaan Jeesus noutaa uskovat pois ennen tuota. Kannattaa kuitenkin lukea vaikkapa Matt.24:29-31 – Siinä itse Jeesus kertoo, kuinka noiden päivien ahdistuksen jälkeen maan ihmiset parkuvat, kun he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä. Ilmeisesti useimmat parkuvat sen vuoksi, että he ovat luulleet antikristuksen, eli itse perkeleen jota Ilmestyskirja nimittää toiseksi pedoksi olevankin todellinen Kristus. He ovat silloin ottaneet hänet vastaan Kristuksena, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta minkäänlaiseen kaupan käyntiin elleivät he palvo häntä. Tästä ns. vihan ajasta luvataan ilmestyskirjassa, että joka sen uskovana kestää, niin hän pääsee tuhat vuotiseen valtakuntaan, eikä toisella kuolemalla ole enää valtaa häneen. (Ilm.20:1-1)

                           Jumalan Sanasta löytyy uskoville johdatus ja ohje jo aivan alusta, eli vanhasta testamentista. Kun nyt ajatellaan Jeesuksen maan päältä lähtemistä, niin monien mielestä siitä on jo kulunut niin pitkä aika, etteivät he enää uskokaan Jeesuksen palaavan niin kuin Raamattu kertoo. Myös itse perkele on halunnut kääntää ihmisten ajatukset pois esim. Tessalonikalaiskirjeestä. Tänä päivänä ollaankin jo valmiita uskomaan ihmeisiin ja merkkeihin, eikä niitä ja niiden aikaan saamaa hedelmää Sanan perusteella tarkisteta. Tänä päivänä ihmiset ovatkin valmiita uskomaan erilaiseen Jumalaan ja erilaiseen Kristukseen. Kun Mooses meni vuorelle saamaan ohjeita Jumalalta, niin hän viipyi vuorella niin kauan, että kansa kokoontui Aaronin ympärille ja sanoi hänelle; ”Nouse, tee meille Jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.” (2.Moos.32:1) Koska monikaan ei tunne Raamatun sanomaa, eikä pidä sitä tärkeänä, niin samoin on käymässä ihmisille myös tänään. He  ovatkin valmiita vastaanottamaan väärän Jeesuksen.

 

                                                            Tärkeä Raamattu

                   Niinkuin olen yrittänyt tähdentää, niin varsinkin näin lopun aikana Raamatun lukeminen on tärkeä asia. Vain Raamatusta voi löytää tulevat tapahtumat.  Eräs hyvä uskova ja jo iäkäs ystäväni otti minuun yhteyttä. Hänen yhteydenottoonsa sisältyi myös seuraava asia. Hän oli murheellinen siitä, että minä kuulema odotan ensin antikristusta. Hän kirjoitti minulle, että Raamatun mukaan niin ei tapahdu. Hän kertoi, että minulla on mennyt sekaisin ylösotto ja Herran päivä. Raamatussa on kuulema selvästi sanottu, että Herra varjelee meidät vihan ajasta. Tämän johdosta minä jään kuulema ilman kruunua, joka on luvattu ylösottoon ehtineille. Hän ei kertonut sitä, että missä Raamatun kohdissa oli nämä asiat kerrottu. Minä olen kuitenkin kertonut kaikki tulevat tapahtumat ja perustellut ne Raamatun kohdilla. En esim. voi odottaa Jeesuksen takaisin tulemista ennen kuin antikristus on vaikuttanut maan päällä. Tuo asia, jonka hän kertoi ei kuitenkaan minua huolestuta. Paavalihan oli saanut Jumalalta tiedoksi, ettei Jeesus tule takaisin ennen antikristusta. Hänhän kirjoittaa, että se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy. Tämähän tarkoittaa antikristusta. Vasta sen jälkeen saapuu oikea Jeesus Kristus.    2.Tess. 2. luku.      - Matt.24. on luku, joka kertoo myös vihan ajasta, sillä ns. vihan aika on aivan nykyisen maailmamme lopussa. Luku kertoo suuresta ahdistuksesta. Tuo ahdistus on ns. vihan aika, sillä itse perkele on silloin tapetun paavin, eli antikristuksen ruumiissa. ( Daniel kertoo sen, että monesko paavi on kyseessä.) -Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta tähän päivään asti, eikä milloinkaan tule.  Matt.24:21    - Tuon ahdistuksen jälkeen tulee Jeesus Kristus takaisin. Takaisin tulo ei ole salainen, vaan kaikki ihmiset sen näkevät. Sen jälkeen Kristus lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta,  taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.  (Matt.24:29-31)

Kertomani uskova ystävä kuuluukin baptistilähetykseen. Näinkö vielä opetetaan kyseisessä kirkkokunnassa ?     Näin ainakin opetetaan vapaakirkossa. Baptistilähetystähän oli perustamassa vapaakirkkoon kuuluva veli, jonka nimeä en nyt muista.         - Ainakin baptistilähetyksen toiminnan alkuaikoina täällä Jyväskylässä sen toiminta oli muita kristittyjä tuomitsevaa ja vain he itse tuntuivat olevan oikeassa. Sitten tuo toimintaa vetävä henkilö lankesi takaisin maailmaan, eikä sen jälkeen enää saanut uskoa uudelleen. En nyt hienotunteisesti kerro hänen nimeään. Mikäli oletan oikein, niin kyseessä ei kuitenkaan ole edes kirkkokunta. Ilmeisesti on vain joukko saman nimen alle koottuja seurakuntia, joilla ei olekaan yhteistä johtoa, vaan jokainen niistä toimii aivan itsenäisesti. Silloin, kun jokin seurakunta opettaa eri tavalla, kuin Raamattu kertoo, niin kuinka tuo seurakunta perustelee opetuksensa. Eihän silloin voida ainakaan Raamattua käyttää perusteena.

               Nyt vaikuttaakin siltä, että monet baptistilähetyksen nimen alla toimivat työntekijät eivät lue itse Raamattua. Heistä useat näkyvät opettavan vain sitä, mitä he ovat muualta kuulleet. Samoinhan teki Vapaakirkon Kari Hämäläinen olettaessaan, että Tessalonikalaiskirje olisi väärin käännetty. Hänhän oli kuullut asian muilta. Paavali kertoikin Berean juutalaisista. Hän kertoi, että he tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.  (Ap.t.17:11)

             Tämä kaikki johtuu siitä, että nykyinen yhteiskunta on tehnyt meistä liian laiskoja. Ihmisen mielestä on paljon helpompi uskoa Pyhään Henkeen, kuin Jumalan Sanaan, eli Raamattuun. Pyhä Henkihän mielestämme tekee kaiken meidän puolestamme. Koska me emme tunne Jumalaa ja Hänen Sanaansa, niin silloin Jumalan Pyhänä Henkenä saattaa esiintyäkin paholaisen paha henki. Näin on tapahtunut suuressa osassa vapaakirkkoa. Nyt tämä Raamatun lukeminen näköjään halutaan unohtaa myös baptistilähetyksessä.

                Kannattaa siis tehdä, niinkuin tekivät Paavalin kertomat Berean juutalaiset. He lukivat ja tutkivat Raamattua joka päivä. Itse teen tämän kaiken rukoillen Jumalalta, että Hän avaisi minullekin Sanansa. Kun lukee niin tarkasti ja hitaasti, kuin minä teen, niin silloin Raamatun ennättää lukea läpi pari kertaa vuodessa. Tietysti se sujuisi "hutaisemalla" paljonkin nopeammin.        - Ei siis kannata uskoa näitä katolilaisten väärin käännettyjä  valheita, vaan kannattaaa lukea Raamattua itse ! Tietysti kristitityn nimeä kantava seurakunta lukee ja opettaa vain alkuperäistä Raamattua 33/38, eikä näitä uudempia väännöksiä.

 

                                             Hyökkäys Raamattua vastaan                                                                     

           Koska elämme nykyisen maailmamme loppua, niin oikeaa Raamattuakin vastaan hyökkäykset kiristyvät. Tällöin hyökkäysten kohteena ovat myös ne, jotka puolustavat alkuperäistä Jumalan Sanaa. Senhän voi huomata tutkimalla mediaa, joka tuo esille näitä asioita. Sielun viholliselle on tullut kiire, sillä hän tietääkin lopun olevan lähellä.

Messias, opetuslapset ja seimi saivat kyytiä - Raamatusta tehtiin sukupuolineutraali, 20-vuotiaille sopiva uusi käännös

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-tarkisti-hanesta-tehdyn-tutkintapyynnon-ei-sanonut-niita-lauseita-joista-valtakunnansyyttaja-maarasi-tutkinnan-jai-maku-etta-tehtaillaan-naita-rikosepailyja/7870992#gs.a6vk0f

Voit itse tarkistaa asian esim. edellä olevista linkeistä. Toivonkin nyt voimakasta oikean Raamatun puolustamista.

 

 

 

 

Linkki apokryfisiin kirjoituksiin . . . . . .  http://www.apokryfikirjat.com/ 

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu