Tervetuloa vieraskirjaan

Myös tänne voit jättää kaikenlaisen palautteen.
Jostain syystä olen saanut kiitostakin.
Kuitenkin olen vain ansioton palvelija.
Kiitos kannattaa antaa Jumalalle.

Sähköposti 14. huhti, 2020

Marza

Niin surullista kuin se onkin. Tutkin yliopistossa n.20 vuotta sittten CBN:n johtajan Pat Robertsonin kirjaa Uusi maailmanjärjestys. Tutkimus johti siihen, että Pat Robertson on itse vapaamuurari - samoin kuin kaikki muutikin kristilliset johtajat. Heillä
on valo vaihtunut luciferin palvontaan. Siihen sarjaan kuuluu myös Billy Graham. Olin silloin uskossa itse, mutta romahdus oli valtava. Mihin voi enää luottaa?? Kun jatkoin kaivamista, niin kaikki yhteydet selvisivät. Kaikki tiet johtavat Roomaan. Olen poistanut
aivoistani ja sydämestäni kaikki harhaopettajat. Nyt uskoni perustuu Raamattuun, jota luen ihan itse. Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Se on niin ja Amen. Minulla on siis korkeakoulussa hyväksytty tutkielma, ja kaikki tutkimus perustui vahvoihin lähteisiin.
Ei mitään huuhaata. Eksytys on niin valtava, että itkettäisi ellen tietäisi, että meidän Herramme on seisova viimeisenä multien päällä.

Sähköposti 26. maalis, 2017

R.H.

Vaivannäkösi ei ole ollut turhaa!

Monet sitä lukevat ja ymmärrys lisääntyy.

Siunausta tälle työmuodollesi!

Sähköposti 6. helmi, 2017

Jore

Paljonpa tuosta jäi vielä luettavaksikin, ahkerasti olet asioita tutkinut.

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu