Uskon sana

 

Word of Faith Church Finland on Suomessa vuonna 2014 rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Suomeen Uskon sana -seurakunnan Word of Faith Church Finlandin osana perusti kokkolalainen Patrick Tiainen. Hän erosi seurakunnan johdosta toukokuussa 2017, koska paljastui, että hänellä oli salasuhde mieheen, uskon oppien vastaisesti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskon_Sana

Onkin käynyt ilmi, että Suomen Vapaakirkko opettaa Uskon Sana- liikkeen opin mukaan. Ei olekaan ihme, että samanlaisia harhoja on tapahtunut vapaakirkossakin.

 

 Cityseurakunnat voidaan luokitella helluntailaisuudesta irtaantuneeksi tunnustuskuntiin sitoutumattomaksi uuskarismaattisuudeksi, ja niillä on yhteyksiä Toronton siunaus -liikkeeseen. Keväällä 2009 kaksi pientä eriseuraista lahkoa eli Helsingin Cityseurakunta ja Elämän Sana Helsinki yrittivät muodostaa voimakkaamman eksytyksen hengen ja yhdistyivät Elämän Sana City -seurakunnaksi. Myöhemmin Elämän Sana City muutti nimensä takaisin Helsingin Cityseurakunnaksi, mutta minkäänlaisia siunauksen sateita ei tullut ennen tai jälkeen henkien manauksen.

 

Näin on käynyt, koska Vapaakirkossa oltiin älykkäitä. He ajattelivat vain tätä nykyhetkeä, eivätkä he ajatelleet tulevaisuutta, niin kuin viisaat olisivat tehneet. He ajattelivat vain rahaa ja kunniaa. On ikävää, että Suomen Vapaakirkko luokitellaan vielä kristilliseksi seurakunnaksi, vaikka se ei sitä ole.

Olen kirjoittanut myös Adventistien opetuksesta, joka vaikuttaakin olevan väärää oppia. Nämä tiedot Adventistien opista olen kuitenkin saanut lukemalla muiden kertomuksia. En siis ole koskaan kuulunut adventisteihin, enkä toiminut heidän liikkeessään. Sen vuoksi en pysty heitä syyttämään väärästä opetuksesta. Sen sijaan voin kertoa kaikille sen, mitä olen kokenut ja itse nähnyt Vapaakirkossa.