Menehdysteologia

 

                      Useimmat harhaopit ovat saaneet alkunsa rahanhimosta. Se johtuu siitä, että ihmiset ovat rakastaneet Jumalan sijasta rahaa. (1.Tim.6:10)

                      Siis nämä ihmiset rakastavatkin tämän maailman rikkauksia, eivätkä edes usko koko Jumalaan. Otsikko on menehdysteologia, joka tietysti on johdettu sanasta menestysteologia. Tästä menestystelogiasta on saanut alkunsa myös opetus Toronton ”siunaus”. Tällainen menestystelogia saavuttaakin helposti sellaiset ihmiset, jotka haluavat käyttää kristinuskoa rikastuakseen. Heille siis usko onkin väline maalliseen rikkauteen. On ikävä asia, että niitä jotka etsivät todellista uskoa käytetäänkin rahanansaitsemisen välineenä. Uusin Suomen Kuvalehden numero 24 kertookin tällaisesta menestysteologisesta seurakunnasta. Artikkelin otsikko on ”Isän pojan ja rahan nimeen”. Artikkelin mukaan kyse on Yhdysvaltojen suurimmasta kirkosta. Kirkon vetäjänä toimii USA:n kuuluisin saarnamies. Seurakunta sijaitsee Houstonissa ja sen vetäjänä toimii Joel Osteen. Kirkon nimenä on Lakewood Church.

                      Seurakunnassa opetetaan, että Jumala on luonut ihmiset rikkaiksi, menestyneiksi, terveiksi ja onnellisiksi. Uskonliikkeen isoisäksi kutsutaan Kenneth Haginia. Opetuksen mukaan uskovan tulee vain pyytää Jumalalta, niin Jumala siunaa hänet menestyksellä. (Joh.15:7 ja Mark.11:24) Menestysteologiasta käytetään myös myös nimeä Uskon sana, Word of Faith. Myös Paavo Hiltunen mainitsee kirjassaan tämän Kenneth Haginin yhtenä "Toronton siunaus" opin isänä. Nyt Jumala on näyttänyt sen, että millaista tämä menestysteologia on. Kuulin nimittäin, että Jyväskylän vapaakirkkoon pitäisi homeongelmien vuoksi tehdä n. 2 milj. euron peruskorjaus. Kirkon tontin hinnaksi on kuulemma arvioitu n. 500 000 € .  Näyttääkin siltä, että Jumalan unohtaminen tuleekin näille menestysteologeille kalliiksi jo täällä maan päällä. Mielestäni tästä tulee menehdysteologiaa sanan varsinaisessa merkityksessä vasta, kun aika tässä elämässä päättyy. Ihmettelinkin sitä, että yht´äkkiä oltiin valmiit tekemään yhteistyötä myös menestysteologisen uskonsanan kanssa.

                      Kannattaa kuitenkin huomata se, että on niitäkin jotka  ilman omaa tietoaan ovat joutuneet tällaiseen seurakuntaan, eivätkä ole olleet tämän srk:n johtohenkilöinä, ja eivät ole osallistuneet tämän opin opettamiseen, niin he ovat kuitenkin Jumalan armon alla. Mihinkään väärää opetusta jakavaan seurakuntaan kuuluminen ei siis ole kuolemansynti. Minä olen tuonut kaikki nämä seurakunnan johtohenkilöiden tekemät vääryydet esille. Varmasti he pelkäävät seurauksia täällä maan päällisessä elämässä, koska eivät uskalla erottaa minua vapaakirkosta, tai edes Jyväskylän vapaaseurakunnasta. Koska he eivät uskokaan Jumalaan, niin he ajattelevat vain tätä maallista kunniaa.

                          Ajattelin antaa tämän talouskatsauksen Jyväskylän vapaasrk:n osalta, sillä sain juuri kotiini selvityksen nimellä toimintavuosi 2017. Siinä kehuttiin, kuinka Suomen vapaakirkon talous on jälleen vakaalla pohjalla. Varmaankin Suomen vapaakirkko antaa sitten Jyväskylän vapaaseurakunnalle puuttuvat n.2milj. € . Eiköhän sillä taas saada talous riittävän vajaaksi, niin että voidaan "metsästää" vaikkapa uskovien testamentteja.

 

 

 

                            Ensio Mäkinen     Vaajakoski        Vapaakirkon jäsen