Katolilaisuus

(Joh. ilm. kertoo, että paavi tulee olemaan ns. antikristus ja katolilainen oppi on hyljättävä.)

(Osion lopussa kirjoitus "Katolilainen lakimies")

Vaikuttaa siltä, että Timo Soini onkin perkeleen puolella. Se on ikävää Timolle. Hän ajattelee olevansa suuri kuin Jumala, mutta onkin pieni, kuin perkele. 24.9.2022

Lue linkki --->    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000027195.html 

Ei se ole syy valehdella !  Kannattaa kysyä Timo Soinilta, että onko hän valehdellut esim. rahan takia.

Timo Soini jäi kiinni valheesta

      Minä huomasin, että Timo Soini, joka sanoo itseään uskovaksi on jo kauan valehdellut meille. Hänhän kertoo olevansa katolilainen, mutta hän ei kuitenkaan elä katolilaisen tavalla, eli niinkuin paavi opettaa ja niin kuin oikeat katolilaiset elävät. On ikävää, että jos hän valehtelee siksi, että useimmat suomalaiset kristityt joutuisivat uskossa harhaan. Ehkäpä hän ajattelee, että on hyvä mikäli hän itse pelastuu. Jumala ei kuitenkaan valehtele, eikä Hän hyväksy kristitynkään valehtelua.

Suomessa näkyy olevan 8 katolilaista seurakuntaa. Yksi niistä on täällä Jyväskylässä.   Missäköhän seurakunnassa Timo Soini toimii ? ?

   Joku saattaa ihmetellä sitä, että kuinka olen seurannut katolilaista uskoa ja miten tiedän aidosta katolilaisesta uskosta niin paljon.  Nyt kerron sen. Tunnen hyvin erään mieshenkilön, jonka perhe uskoo katolilaisella tavalla. Tuo mies on opetettu katolilaiseksi aivan lapsesta lähtien. Tuo henkilö haluaisi irrottautua k.o. uskosta. Hän on kertonut sen, että kuinka hänen vanhempansa uskovat. He siis eivät usko uuteen testamenttiin, vaan odottavat vielä Jeesuksen tulemista. He kertovat keksittyjä valheita siitä, kuinka Luther opetti väärin. Siis tällaiseen uskoon meitä ohjaa Timo Soini. Ihmettelen sitä. Olen tuon henkilön lakiuskosta kertonut kirjoituksessa Katolinen lakimies. Tiedän myös sen, että tuo mies erotettiin kristillisestä liitosta, sillä hän toimii niinkuin tekee katolilainen uskova. Tällaisia uskovia ei siis Päivi Räsänenkään suvaitse.  Kuitenkin Päivi uskoo valehtelevaa Soinia ?

Siis haluaako kristillinen liittokin, että suomalaiset uskoisivat väärin ?   Outoa! Tosi kristityn pitää irtautua katolisesta opetuksesta.  Näyttää siltä ettei KD:ssä lueta Raamattua. Silloin Soinin kaltainen harhaopettaja pystyy vain mielistelemällä ja samoin ajattelemalla johtamaan heidätkin harhaan.    Varoitan kaikkia. Lukekaa Raamattua ja uskokaa siihen.

Näyttää siltä, että kristillisessä liitossa ei tiedetty, että heidän erottamansa mies on katolilaisella tavalla uskova. Varoitan vieläkin uskomasta katolilaiseen opetukseen ! Timo ei ole vain lukenut Raamattua, joka kertoo ettei Kristuksessa ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Gal.3:28. Ei kannata opettaa Raamattua, ellei sitä ymmärrä. Kannattaa huomata myös se, että uudessa testamentissa ei mainita enää papin virkaa, niin kuin mainitaan vanhassa testamentissa. Uuden testamentin ylimmäinen pappi on itse Jeesus Kristus. Tätäkään papin määritettä ei Timo ymmärrä. Kun ei ymmärrä Raamattua ei kannata opettaa muita.

     Timo Soinikin ajattelee samalla tavalla, kuin useimmat ihmiset. Hän ajattelee, että Raamatun pitäisi olla sellainen, että hänkin voisi sen hyväksyä. Siis Jumalan pitäisi ajatella niin kuin hän.

    Kirjoitin osiossa "Suomalaisille", että Timon pitäisi katua ja pyytää anteeksi suomalaisilta siitä harhasta, mitä hän on julistanut. Samalla Päivin pitää valita, että miksi hän hyväksyy Timon uskon, mutta ei hyväksykään aidossa katolilaisessa (Tullut uskontoon v.1987)  uskossa olevan miehen uskoa.

     Olen melko varma siitä, että Timo Soinikaan ei tiedä sitä, että millaista on aito katolilainen usko. En minäkään sitä tietäisi, ellen olisi tutustunut tähän kertomaani henkilöön. Mikäli Timo kaiken tietäisi, niin tuskinpa hän tätä uskontoa markkinoisi. Nimitän sitä uskonnoksi, sillä ei ole kysymys aidosta Jumalalta saadusta uskosta. Tämä kaikki ihmisille kyllä selviää sadan vuoden sisällä, kun tätä nykyistä maailmankaikkeutta ei enää ole. Tämän vuoksi minä en ainakaan tuomitse Timo Soinia. Olen kertonut tämän kaiken, sillä tiedän  saaneeni nämä asiat Jumalalta, että kertoisin ne eteenpäin.

     Minä tiedän sen, että jokaisella kirkkokunnalla on jotain väärää opetuksessaan, eli täydellistä kirkkokuntaa ei ole. Minä tiedän senkin, että ainakaan uskoa ei kannata hylätä väärän opetuksen takia. Minun piti jättää vapaakirkon opetus, sillä se oli niin väärää ja minä kuuluin vielä seurakuntani vanhemmistoon. Seurakuntaa en ole jättänyt, sillä enhän ulkopuolisena enää pystyisi opetusta arvostelemaan. Paavo Lievonen erotettiin seurakunnasta, kun hän arvosteli sen opetusta. Hän oli luvannut Jorma Kuusiselle, ettei hän kertoisi sitä eteenpäin. Minä en kuitenkaan ole sellaista luvannut, joten minä pystyn tämän kertomaan. Katolisen opetuksen johtajaa, eli paavin opetusta voi seurata "netin" kautta. Hän opettaa mm. sen, että luomiskertomus ei ole totta, vaan luottaa kehitysoppiin. Lisäksi hän opettaa, että jokainen ihminen pelastuu huolimatta siitä, että miten hän elää. Mielestäni hän ei opeta kristillisesti.

          Siis Vapaaseurakunta erotti  Lievosen, sillä Paavo oli Raamatun puolella.    Mutta eihän tässä mitään. Päivi Räsänenkin erotti kristillisestä liitosta v1987 katolilaiseen uskoon tulleen miehen. "Hyi hyi Päivi"   Päivi näkyykin erottelevan uskovia. Vaikka hän ei uskonutkaan tätä miestä ja hänen oppiaan, niin hän kuitenkin uskoo Timo Soinia, kun Timo kehuu katolilaista uskoa. Vaikka Timo ei selvästi tiedä, että millaista on katolilainen usko.  -Ehkäpä hän tietääkin, mutta hän ei usko Jumalaan, joka kuitenkin asettaa jokaisen meistä tuomiolle. Sen jälkeen jokainen ihminen uskoo, mutta se on jo liian myöhäistä.

  Ehkäpä Timo Soini saa tästä rahallisen korvauksen. Minä en kyllä varmasti vaihtaisi taivasosaani mistään hinnasta, sillä se on minusta kaikkein tärkein asia. Ilmeisesti Timo ei ymmärrä, sitä mitä hän on tekemässä. Tätäkään ei voi olla ottamatta huomioon. Olen jo aiemmin arvioinut sitä, että saisiko Timo soini rahallista apua esim. Mario Draghilta, tai vaikkapa Herman Achille Van Rompuylta.  Koska EU:n presidentti, sekä Euroopan keskuspankki ovat katolilaisten jesuiittojen hallinnassa, niin se on mahdollista.

     Jos Timo ei tämän jälkeen luovu katolilaisen uskon kehumisesta, niin epäilys siitä, että hän saa korvauksen tästä vain kasvaa. Kannattaa olla tarkkana !!

Katolilainen usko

 

                      Koska olen seurannut sitä, että millaista on aito katolilainen usko, niin kerron nyt siitä. Ensimmäinen asia on se, että katolilaiset eivät usko sitä, että Jeesus Kristus on syntynyt Jumalan Pyhän Hengen kautta. He eivät siis usko tällä hetkellä hallitsevaan Kristukseen ja Hänen voimaansa. Tämän johdosta katolilaiset eivät luekaan uutta testamenttia. He eivät siis usko, että Jeesus Kristus antaa rauhan sydämiimme. Hän haluaa tuoda rauhaa myös maan päälle. Hän ei kuitenkaan toimi väkivalloin, vaan Hän antaa ihmisen tehdä oman valintansa. Katolilaiset siis odottavat edelleen Kristusta. Aivan niin kuin Timo Soini kertoi radio deissä, niin hänkin odottaa vielä Kristusta saapuvaksi. Katolilaisten kristus onkin antikristus, eli kuolleen paavin kehoon muuttanut perkele. Timo Soini kertoikin, että mikäli Jeesus ilmestyisi meille, niin emme uskoisi. Timo Soini siis haluaisi, että uskoisimme perkelettä.

 

                      Tästä johtuu se, että hän haluaisi muidenkin uskovan Raamatun vastaisesti. Usko Jeesukseen Kristukseen on siis uskoa rauhaan. Usko katolilaisella tavalla on uskoa sotaan. Onneksi Ivan Panin, joka oli todella hurskas kristitty on tutkinut Raamattua. Hän löysikin alkuperäistä Raamattua yhdistävän ns. numerosinetin, joka todistaa sen, että Koko Raamattu on kirjoitettu Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa. Tuo numerosinetti todistaa myös sen, että Uusi testamenttikin on kirjoitettu Jumalan Sanan mukaan. Timo Soini haluaisi, että kristityt eivät uskoisikaan tähän alkuperäiseen Raamattuun, vaan he uskoisivat mieluummin häntä. Hän ajattelee olevansa Jumalaakin suurempi. Kun katolilaisten kristus saapuu, niin tuo ”kristus” johdattaakin kansat sotaan Israelia vastaan. Kun Jumala ohjaakin uskovat Israelilaiset turvaan, niin silloin tuo sama perkele ei sallikaan ihmisten käydä kauppa keskenään elleivät he tunnusta antikristusta, eli siis perkelettä aidoksi Kristukseksi.

 

Odotatko Jeesusta takaisin

                      Minä, joka en ole yhtään mitään olen yrittänyt kertoa antikristuksesta. Olen perustellut kertomani mahdollisimman alkuperäiseen Raamattuun vetoamalla. RK 1933/1938 Kuitenkin tänä aamuna radio Deistä kuunneltuani roomalaiskatolisen Timo Soinin puhetta sain ymmärtää, että ei näillä minun kirjoituksilla, sekä varoituksilla ole ollut minkäänlaista merkitystä. Timo Soini kertoi radio Deissä, että mikäli joku meistä kohtaisi Jeesuksen, niin hän ei uskaltaisi kertoa siitä lähimmäisilleen. Minä pystyn vastaamaan tuohon aivan suoraan, että minä en kertoisi Raamatun vastaista asiaa kenellekään. Raamattuhan nimenomaan kertoo, että ennen Jeesuksen takaisintuloa maailmaan tulee antikristus. (2.Tess.2-12)   Jos joku sanoo teille: Katso täällä on Kristus, tahi: Tuolla, niin älkää uskoko. (Matt.24:23-27)

                      Jeesuksen takaisin tulo on kerrottu monessakin kohtaa, mutta kannattaa kuitenkin huomioida ap.t.1:11  -Siinähän kerrotaan ”Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte Hänen taivaaseen menevän.”  Siis juuri tämä Jeesuksen tuleminen on yksi katolilaisen opin vääristä opetuksista. Yksi opetushan on se, että kaikki pelastuvat huolimatta siitä, että mihin he uskovat. Yksi on myös se, että maailma on syntynyt niin kuin kehitysoppi opettaa. Minä voin kyllä kertoa Timo Soinille sen, että vaikka Jeesus ei ole minulle ilmestynyt ruumiillisesti, niin Jumalan Pyhän Hengen kautta Hän on kuitenkin minulle puhunut. Silloin, kun Hän puhui minulle, niin menin aivan hervottomaksi enkä ymmärtänyt, että mitä minulle oli tapahtunut.

                      Voin kertoa myös sen, että pystyn todistamaan Jeesuksen kohtaamisesta ja Hänen puheestaan minulle. Ollessani Xeroxin palveluksessa minä mm. kirjoitin asiasta Xeroxin silloiselle toimitusjohtajalle. Silloin kun Jeesus oli minua kohdannut ja kertonut minun sairastavan Sjögrenin syndroomaa minä kerroin asian myös minua hoitavalle reumatologi Jari Ahoselle. Tuo reumatologi ei kuitenkaan uskonut sitä, että Jeesus puhuisi ihmisille. Minulta meni useita vuosia, ennen kuin sain itselleni oikean reumalääkityksen. Vaikka minä kuuluin Jyväskylän vapaaseurakunnan vanhemmistoon, niin minua ei uskottu koko kirkkokunnassa, kun lähetin joka seurakunnalle kirjeen, jossa kerroin ettei Jyväskylän vapaaseurakunnan opetus ole oikein. Koko kirkkokunnan valtuusto otti vastaan perkeleen opetuksen. Minä kerron nyt jokaiselle, joka kirjoituksiani lukee; Ensin tulee ns. antikristus, josta Paavali kertoo toisessa Tessalonikalaiskirjeessä.  Voi olla, ettei minua taaskaan uskota, vaan uskotaan mieluummin roomalaiskatolilaisia valheita.  Kuitenkin, voit vaikka itse lukea, että Jumala haluaa käyttää niitä, jotka tietävät olevansa heikkoja, eivätkä korota omaa itseään.

          Yleensä "aidot katolilaiset" eivät lue uutta testamenttia, sillä Jeesuksen ristinkuolema halutaan kieltää. Tämä johtuu siitä, että katolilaiset odottavat vielä Kristusta. Katolilaisten kristus tuleekin olemaan ns. antikristus. Antikristus onkin itse perkele, joka valtaa ensimmäisen pedon, eli kuolleen paavin kehon, niin että ihmiset uskovat paavin nousseen kuolleista. Raamatun perusteella tuo kuollut paavi on Vatikaanin itsenäisyyden ajan 10. paavi. Tuli mieleen, että tarkoittiko Timo Soinin kysymys Jeesuksen kohtaamisesta, josta hän puhui radio Deissä tätä katolilaisten antikristusta.

           Jälleen tänä aamuna (15.6.2022) kuuntelin Radio Deitä, kun olin vienyt poikani kätevän toimintakeskukseen. Kuinkas ollakaan taas radiossa puhui roomalaiskatolinen Timo Soini. Tällä kertaa hän puhui siitä, ettei hän käy tilaisuuksissa, joissa puhuu naispappi. Voin kertoa Timolle, etten minäkään käy missään tilaisuudessa, jossa puhuu joku pappi. Se johtuu siitä, että minä olen lukenut aitoa Raamattua ja jopa uutta testamenttia. En ainakaan minä löydä uudesta testamentista ns. papin virkaa. Minä löydän siitä vain yleisen pappeuden. Puhuupa sitten saarnapöntöstä mies, tai nainen niin suhtaudun häneen evankelistana, joka tuo esille Jumalan Sanaa. Papin virkakin on yksi roomalaiskatolilaisten luoma virka, että he saisivat enemmän ns. väärää mammonaa, josta Jeesuskin puhui.  (Luuk.16:9)

Väärät opetukset

                             Raamattu kertoo, että on olemassa kaksi eri uskonhaaraa. Toinen on katolilainen ja toinen on protestanttinen. Lisäksi Raamatusta löytää sen, että nämä kaksi eivät koskaan yhdisty. Onkin mielenkiintoista se, että useimmat harhaopit ovat syntyneet katolilaisen opetuksen kautta. Ensimmäinen harhaopetus oli ns. kiirastuli ja anekauppa. Martti Lutherhan oli henkilö, jonka ansiosta katolilaisen opin vääryydet paljastettiin. Luther oli lukenut Raamattua ja hän vastusti opetusta syntien anteeksi ostamisesta rahalla. Hän oli lukenut, kuinka Raamattu kertoi parannuksesta ja sen jälkeen saatavasta Jumalan armosta. Vaatikin rohkeutta nousta katolilaista kirkkoa vastaan ja puhua Raamatun puolesta. Tämän vuoksi kirkko julisti Lutherin pannaan. On hyvä asia, että Suomi on luterilainen maa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin pääosa Suomen kansasta kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi eniten jäseniä taitaa olla ortodokseilla. Nämä kummatkin lienevät  Suomen valtion ”virallisia” uskontokuntia.

         Katolilainen kirkkokunta halusi vain kerätä itselleen rahaa ja omaisuutta. Opetuksesta on jäänyt käyttöön vääriäkin opetuksia, joita ei ole Raamatussa. Esimerkiksi avioliittoon vihkiminen on yksi väärä opetus. Lisäksi väärä opetus on ns. lapsikaste. Avioliitto ja lasten kastaminen toivat vain lisää rahaa katolilaisille opettajille. Lisäksi niiden oli tarkoitus sitoa ihmiset katolilaiseen opetukseen.   - Mikäli löydät Raamatusta opetuksen, jossa opetetaan avioliittoon vihkiminen, tai lapsen kastaminen, niin kerro se. Korjaan sen sitten näillekin sivuille.  Ettei kukaan ymmärtäisi väärin sitä mitä kirjoitin, niin selvennän asiaa. Raamattuhan opettaa sen, että mies ei saa hyljätä, eikä pettää sitä naista jonka hän on valinnut. Kyllä uuden testamentin kristityillä oli puoliso. Puoliso oli sellainen nainen, jonka kanssa mies oli ensimmäisen kerran sukupuoliyhteydessä. Uusi testamentti ei kylläkään opeta, että puolisoiden pitäisi käydä seurakunnan edessä jonkinlainen seremonia, jossa heidät vihittäisiin keskenään avioliittoon.  Myöskään ns. "lapsikaste ei ole välttämätön. Jeesushan sanoi toiselle ryövärille; "Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa" Ryöväri ei ollut ottanut kastetta, eikä häntä ollut kastettu lapsena. Hän kuitenkin uskoi Jeesukseen ja sen myötä Jumalaan ja sanoi toiselle ryövärille; "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä joka olet saman rangaistuksen alainen?" (Luuk.23:40-43)      Pappeudesta myös kiistellään, vaikka uusi testamentti ei puhu papin virasta. Siinä kerrotaan vain yleisestä pappeudesta. Raamatun mukaisesti ei ole olemassa miestä eikä naista, vaan he ovat samanarvoisia. (Gal.3:28)

 

 

         Nyt näyttää siltä, että koska sielun vihollinen perkele vihaa sitä mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestamme, niin katolilaiset haluavat etteivät ihmiset lukisi uutta testamenttia. He haluavat sitoa ihmiset edelleen Jumalan lain alle. Kaikki tämä johtuu siitä mitä on tulossa. Katolilaisesta kirkosta tuleva paavi on Raamatun mukaan oleva ensimmäinen peto, jonka kuolleen ruumiin perkele ottaa omaan käyttöönsä. Tällöin Raamatun kertoma toinen peto, joka on paavin ruumiissa on ns. antikristus, eli siis perkele. Myöskin he haluavat syyttää Lutheria vääryyksistä, joita he ovat keksineet, että ihmiset alkaisivatkin uskoa heidän oppiinsa. Siis perkele on älykäs, muttei viisas.

      Ihmiseksi syntyneen Jeesuksen kärsimys ja kuolema meidän syntisten ihmisten edestä oli järkytys perkeleelle. Sen takia perkele haluaa, etteivät ihmiset uskoisi Jeesukseen. Aidot katolilaiset opettavatkin vain vanhan testamentin lakia. Antikristus onkin perkeleen ainoa toivo. 

                       Yli puolet maailman kristityistä on katolilaisia. Nykyään jokaisen kirkon on mietittävä suhteiden järjestämistä Roomaan. Kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan roomalaiskatoliset ja kreikkalaiskatoliset. Tämä kirjoitus käsittelee roomalaiskatolisia.

                          Kerroin aiemmin, että harhaopit ovatkin syntyneet yleensä katolilaisen kirkon kautta. Esimerkiksi opetus ns. kehitysopista on syntynyt siten, että mukana oppia tekemässä on ollut katolilainen pappi. Ei olekaan ihme, että nykyinen paavi ilmoittaa luottavansa kehitysoppiin ja uskoo Raamatun luomiskertomuksen olevankin vain vertauskuvallinen. Kaiken tämän väärän uskon lisäksi paavi Fransiscus uskoo niin, että homot ja muutkin syntiset pääsevät taivaaseen ilman parannuksen tekoakin, koska Jeesus on heidän edestään kuollut ristillä. Jo vanhassa testamentissa paha taisteli hyvää vastaan liittymällä Jumalan seurakuntaan. Israelhan oli tuolloin mielestäni kuin seurakunnat nykyään. Tämä paholaisen taistelu jatkuu tänäkin päivänä. Sehän nähdään mm. vapaakirkossa ja monissa muissa seurakunnissa. Aivan niin kuin katolilaisen kirkon johto on paholaisen puolella, niin samoin on myös vapaakirkon johto. Uskon kyllä sen, että varmaankaan kaikissa katolilaisissa seurakunnissa ei uskota niin kuin paavi uskoo. Tilanne lienee sama, kuin vapaakirkossakin.

 

                             Kehitysopin lisäksi katolilaisten kautta on tullut mm. opetus tempauksesta. Kuulemma joku katolilainen opettaja oli lukenut Paavalin kirjoituksen tempauksesta. Tämän jälkeen hän oli väittänyt, että kirjoitus olisi väärin käännetty joidenkin sanojen kohdilta, tai että ne olisi siis ymmärretty väärin. Jumala itse näytti minulle Sanansa kautta, kuinka jo Matteuksen ja Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että vasta kun Jeesus  on tullut takaisin, niin Hän lähettää enkelinsä kokoamaan kaikki kristityt yhteen.

                             Jo useita vuosia sitten kuulin, että Vatikaanissa suhtaudutaan myönteisesti Pyhän Hengen toimintaan ja myös esim. kielillä puhumiseen. Sehän onkin näiden väärien opettajien tarkoitus, että heidän oppinsa hyväksyttäisiin yleisesti ja he saisivat tukea myös protestanttisilta kristityiltä. Tällähän tähdätään viimeiseen suureen eksytykseen, joka siis on paavin esiintyminen antikristuksena. Myöskin EU ja EU:n keskuspankki on katolilaisen jesuiittaveljestön hallinnassa. Olen aiemmin kirjoittanut kristittyjen yhteydestä. Olen kirjoittanut tuon yhteyden olevan oikeaa yhteyttä, kun se perustuu aitoon Jumalan Sanaan. Ns. Ekumeeninen yhteys ei kuitenkaan ole aitoa Raamatun tarkoittamaa kristittyjen yhteyttä. Ekumeeninen yhteys on sitä kirjoittamaani ns. uuskarismaattista yhteyttä. Nyt meitä protestantteja haluttaisiin mukaan samaan yhteyteen roomalaiskatolilaisen kirkon kanssa. Selasin katolilaisen kirkkokunnan sivuja ja siellä viitattiin tähän ekumeniaan. Se näkyykin olevan katolilaisen kirkon keksintö, että he saisivat enemmän ihmisiä jotka uskovat katolilaisten väärään opetukseen.

 

 

Olen seuraavat tiedot ”lainannut netistä”  Reino Savolan sivuilta

Anglikaanisen kirkon piispa Anthony Palmer piti puheenWorld of Faith -liikkeen kokouksessa. Tarkoitus oli viestittää kuulijoille, että he ovat myös katolisia. On hyvä muistaa, että yhtenä jesuiittaveljestön tehtävänä oli alun perin protestanttisen uskon leviämisen estäminen.  Nyt halutaan "Pyhästä äitikirkosta" irtautuneita saada liittymään takaisin roomalaiskatoliseen kirkkoon. 

Rooman katolinen kirkko on jo pitkään rakentanut ekumeenista maailmankirkkoa ja monet protestantit ja vapaan suunnan edustajat tulevat hyväksymään ekumeenisen yhteyden paavin kirkon kanssa. Osa on jo hyväksynyt; Ulf Ekmanin ja hänen vaimonsa liittyminen Rooman kirkkoon oli yksi kevään kohahduttavista uutisista.

On suuri rukousaihe tänä eksyttävänä aikana rukoilla hengellisten johtajiemme puolesta, että he pysyisivät Raamatun sanalle ja uskolle kuuliaisina. Monenlaista väärää evankeliumia on tarjolla ja näiden julistajia on päästetty sisään seurakuntiin eksyttämään jopa Herran omia.  

Tunnettuja johtoasemassa olevia jesuiittoja Euroopassa:

 

1) Paavi Franciscus 1. Jorge Mario Bergoglio

2) EU-presidentti, Herman Achille Van Rompuy,

3) Euroopan keskuspankki, Mario Draghi. 
Vaikutusvaltaisin yritys Brysselissä on yhdysvaltalainen investointipankki Goldman Sachs.
Ja vaikutusvaltaisin "goldmanilainen" EU:ssa on tällä hetkellä euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.Draghi on käynyt jesuiittojen yliopiston Massachusetts Institute of Technology, josta valmistui tohtoriksi. 
Suuryriysten johto toimii hallitsevana eliittinä, ja he ovat kietoneet poliitiikantekijät pikkusormensa ympärille. Nämä
yrityksiä edustavat lobbaajat ovat laatineet Euroopan unionin tärkeimmät talouspoliittiset tavoitteet.

            "Lainaus päättyi"

                         Kaikesta näkee, että onpa hyvin suunniteltu. Koska EU:n presidentti, sekä Euroopan keskuspankki ovat katolilaisten jesuiittojen hallinnassa, niin kaikki tämä tähtää jo siihen mistä olen aiemmin kertonut. Kaikki tämä tarkoittaa, että kun Vatikaanin johtaja, eli paavi muka "herää kuolleista" on helppo estää kaupankäynti kaikilta niiltä, jotka eivät palvo "kuolleista noussutta" paavia kristuksena, tai Jumalana.   -vastoin joidenkin käsityksiä Jeesus ei ollut Jumala. Hän oli vain Jumalan Pyhän Hengen kautta syntynyt. Hänellä on nyt kaikki valta taivaassa ja maan päällä, mutta lopulta valta onkin vain Jumalalla. (1.Kor.15:27-28)

 

                              Olen tämän kaiken nyt kertonut suomalaisille. Saattaahan olla, että minua ei nytkään uskota, niinkuin ei uskottu silloinkaan , kun varoitin vapaaseurakuntia "Toronton siunaus" opista, jota eritysesti Jyväskylän vapaaseurakunta opetti. - Nyt minä kuitenkin haluan varoittaa kaikkia uskovia ja todellisia kristittyjä siitä mitä on tulossa !

 

                     Katolilaisen kirkon johto, erityisesti paavi ei näytä uskovan Jumalaan sillä tavalla, kuin Raamattu opettaa. Koska katolilaisuus on ns. kristinuskoista suurin haara, niin paaviin luotetaan aivan yleismaailmallisesti. Paavi haluaa antaa myös itsestään hyvän julkisen kuvan. Kaikki tämä varmasti tähtää siihen mitä tulee tapahtumaan, kun Vatikaanin itsenäisyysajan 10. paavi pääsee valtaan. On tarkoitus, että silloin useimmat uskoisivat mieluummin paavia, kuin Jumalaa. Olen koonnut tähän loppuun ”netistä” muutamia kohtia, jotka selventävät paavin ”uskoa”;

Puolisen vuotta toiminut paavi Franciscus ilmoittaa haluavansa katolisessa kirkossa loppuvan pakkomielteisen tarrautumisen abortti- ja homoavioliittokysymykseen, sekä ehkäisyn torjumiseen. Tiukan dogmin tilalle hän haluaa lähimmäisenrakkauden.

Paavi haluaa katolisesta kirkosta "kodin kaikille". Haastattelussa annettu lausunto on vahvasti erilainen verrattuna hänen kahden edeltäjänsä, Johannes Paavali II:n ja Benedictus XVI:n äärikantoihin esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan. Paavi Franciscus ei halua, että noista kolmesta aiheesta puhutaan aina ja jatkuvasti. "Meidän on löydettävä uusi tasapaino. Muuten kirkon moraalinen rakenne romahtaa kasaan kuin korttitalo, menettäen evankeliumin tuoreuden ja sävyn", paavi totesi.

Suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen paavi kertoi seuraavasti:

 - Eräs henkilö kysyi minulta provokatiivisella asenteella josko minä hyväksyn homoseksuaalisuuden. Vastasin hänelle toisella kysymyksellä: 'Kertokaa minulle: kun Jumala katsoo homoseksuaaliin ihmiseen, hyväksyykö Hän tämän ihmisen olemassaolon rakkaudella, vaiko hylkää ja tuomitsee?'

Vaikka Franciscus lieventää kirkon linjaa homoseksuaalien suhteen, naispappeuden suhteen hän on ehdoton.

"Kirkko on puhunut ja sanoo "ei", se ovi on kiinni", hän lausui.

 

Paavi Franciscus on katolisen kirkon historiassa ensimmäinen jesuiittapaavi eli hän kuuluu Ignatius Loyolan perustamaan Jesuiittojen veljeskuntaan. Tänä päivänä jesuiitat mielletään kasvatustieteiden ja hyväntekeväisyyden parissa työskenteleviksi kristityiksi, vaikka vielä 1800-luvulla käsitys oli aivan toinen. Esimerkiksi saksalainen teos vuodelta 1593 määrittelee jesuiitan:

 

.. salamurhaaja, varas, petturi, kyykäärme, vastenmielinen sika..

 

Näiden tietojen valossa voi havaita, ettei jesuiitta Jorge Bergoglio ole palvelemassa Jumalaa tai katolista kirkkoa, vaan Jesuiittojen veljeskuntaa. Tämä lusiferinen seura lakkautettiin vuonna 1773 murhatun paavi Klemens XIV:n toimesta, mutta uudelleenperustettiin Vatikaaniin vallankaappauksen myötä vuonna 1814 paavi Pius VII:n toimesta. Paavi Franciscus ei ole ainoastaan jesuiitta, vaan myös vapaamuurari, mikä ilmenee hänen vaakunastaan.

 

Profeetta Sakarja ennustaa viimeisenä ennustuksena ennen paluuta Israelin suunnitelmaan eräästä hullusta paimenesta, joka ei pidä huolta lampaistaan vaan hylkää laumansa. Paavi Franciscus onkin liberaalein paavi historiassa, joka on kieltänyt helvetin olemassaolon, sanonut että jumalattomatkin pelastuvat, hyväksynyt homoseksuaalisuuden, kannattanut evoluutioteoriaa ja jopa valittu homolehti Advocaten vuoden henkilöksi.

Katolilaista paavia uskotaan suomessakin Seuraava lainaus Kirkko ja Kaupunki lehdestä:             Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi on eilen hyväksynyt jäsenikseen mormonikirkon eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon sekä Suomen Buddhalaisen Unionin.

 

                   Nyt kun olen tutkinut näitä paavin ajatuksia, niin entistä selvemmin on käynyt ilmi, kuinka Jumala ilmoitti minulle nämä asiat jo v.1986. Jumalahan ilmoitti minulle, kuinka tullaan opettamaan, että rakkaus on jumala. Paavihan opettaa, että rakkaus itsessään on suurempi, kuin Jumala. Paavin mielestä Jumala kyllä hyväksyy ihmisen ilman parannuksen tekoakin, vaikka ihminen eläisi suuressakin synnissä. Totta kai Raamattu opettaa rakastamaan myös syntisiä, mutta samalla se opettaa hylkäämään synnin. Paavi, joka ei usko Jumalaan opettaa muitakin ihmisiä elämään synnissä, sillä hänen mukaansa Jumala rakastaa syntistä ihmistä niin paljon, ettei voi tuomita ketään kadotukseen. Tällöinhän ei olisi tarvittu Jeesuksen ristin kuolemaakaan.

 

                   Tänä päivänä 27.6.-16 paavi on julkisesti ilmoittanut, että homoilta täytyy pyytää anteeksi sitä, kuinka heitä on ymmärretty ja kohdeltu väärin. Tällä perusteella tuntuu siltä , että paavi tarkoittaa kuinka Jumalankin  tulisi pyytää anteeksi sitä, että Hän on luonut sekä naisen, että miehen. Raamatussahan Jumala tuomitsee homoseksuaalisuuden. Näin jo tämä nykyinen paavi on korottanut itsensä Jumalaa suuremmaksi. Daniel jo profetoi antikristuksesta, että ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee. Näin siis tulee tekemään tuleva Vatikaanin itsenäisyyden ajan 10. paavi, joka on ns. antikristus. Tämänhän voi tulkita Danielin kirjasta.

 

 

KATOLISEN kirkon johtaja Paavi Franciscus myönsi katolisen kirkon pappien ja myös piispojen käyttäneen nunnia seksuaalisesti hyväksi, kertoo uutistoimisto AFP.

 

 

 

 

 

 

 

 Katolisen kirkon harhaoppi

 

                Tänään 9.5.2017 julkaistiin Tekniikka/Talous lehdessä artikkeli, jonka otsikko oli "Kirkko kohtaa tieteen alkuräjähdyksen hengessä"- Vatikaani kutsui astrofyysikot keskustelemaan maailmankaikkeuden synnystä. 

 

              Artikkeli kertoi vatikaanin kutsuneen maailman johtavat tutkijat ja kosmologit konferenssiin pohtimaan mustia aukkoja, kertoo The Independent.

 

             Astrofyysikot ja muut asiantuntijat kokoontuvat tällä viikolla Vatikaaniin keskustelemaan mustista aukoista, gravitaatioaalloista ja aika-avaruuden singulariteeteista.

 

                   Konferenssi juhlistaa 50 vuotta sitten kuolleen George Lemaitren muistoa. Lemaitre oli Leuvenin katolisen yliopiston fysiikan professori ja häntä pidetään yhtenä alkuräjähdys teorian luojista. Lemaitre oli myös pappi.

 

                    Katolinen kirkko on lisääntyvässä määrin todennut tieteellisten teorioiden pitävän paikkansa, ja että ne eivät välttämättä ole ristiriidassa teologisten oppien kanssa. Vuonna 2014 katolinen kirkko Paavi Franciscuksen johdolla myönsi, että evoluutio ja alkuräjähdys ovat todellisia.  - Paavi siis myönsi, ettei hän usko Jumalaan.

 

                   Vatikaanin observatoriossa järjestettävä konferenssi alkoi tänään. Observatorio on perustettu vuonna 1891 avuksi korjaamaan käsitystä siitä, että Rooman katolinen kirkko oli vihamielinen tiedettä kohtaan.

 

                     "Artikkeli oli sanasta sanaan edellä."    Tämähän todistaa sen, ettei katolilaisessa kirkossa, tai ainakaan sen johdossa, siis Vatikaanissa uskota ollenkaan Raamatun sanomaan.

 

                               https://ranneliike.net/artikkelit/10310/onko-paavi-franciscus-muuttamassa-vatikaanin-taantumuksellista-linjaa 

 

Timo Soinilla on omituisia mielipiteitä.   
 

 

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/timo-soini-taistelu-voitetaan-jos-se-uskalletaan-kayda/

 Soini vaihtoi luterilaisesta kirkosta roomalaiskatoliseen vuonna 1988. Naispappeus oli hyväksytty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1986

– En tänä päivänäkään hyväksy sitä päätöstä. Meillähän voi olla nyt pappina, jos ei usko Jumalaan ja ylösnousemukseen, mutta ei voi olla pappina, jos ei hyväksy naispappeutta. Tähän on tultu.

 Vaikuttaa siltä, ettei Timo Soini ole lukenutkaan aitoa Raamattua. Uudessa testamentissahan ei enää kerrota seurakuntien papin viroista, vaan siinä puhutaan vain yleisestä pappeudesta. Siis me kaikki uskovat olemme Herran pappeja. Kyllähän siinä mainitaan seurakuntien vanhimmat ja niistä opetetaan, että heidän kuuluisi olla oikein eläviä miehiä. Sitten Timo erittelee miehet ja naiset. Kuitenkin oikea Raamattu kertoo, ettei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.  (Gal.3:289)

Onkin aivan ihmeellistä, että Timo Soini on omaksunut kaikki katolilaisten valheet, joilla aitoja uskovia yritetään nostaa toisiaan vastaan.

                      Onkohan syynä nyt se,että että ehkäpä hän saa siitä taloudellista hyötyä, kun hän veljeilee Mario Draghin ja Herman Achille Van Rompuyn kanssa. Sitähän uskoi saavansa myös Juudas joka kavalsi Jeesuksen 30:stä hopearahasta.  -sillä kyllähän Timon  pitäisi tietää se, ettei katolilainen opetus ole oikeaa, mikäli hän on edes lukenut Raamattua.

              

              Timo kertoi, että taistelu voitetaan, jos se uskalletaan käydä. Taisteluhan alkoi jo aivan maailmamme alussa, siis n. 6000 vuotta sitten. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ihmisen käydä, vaan saamme kulkea Jumalan valmistamissa teoissa. Timo Soini saattaa ajatella, että hän voittaa tämän taistelun. Niinhän Hitlerkin ajatteli.    Olen onnellinen siitä, että jouduin "sotimaan" vapaakirkon väärää opetusta vastaan. Lisäksi olen onnellinen siitä, että Taivaallinen Isäni on minulle antanut henkien erottamisen lahjan. Kun varoitin vapaaseurakuntia Jyväskylän väärästä opista, niin en tehnyt sitä tarpeeksi vaikuttavasti. Olen ottanut siitäkin opikseni.

             Usein ne, jotka suhtautuvat homouteen Raamatun vastaisesti, eli jotka sen hyväksyvät, niin ne ovat itsekin homoja. Sen vuoksi olen odottanut, että koskahan Timo Soinikin ns. "tulee ulos kaapista."

      Kun aloitin tämän katolilaisesta harhaopista kirjoittamisen, niin minua neuvottiin ottamaan yhteyttä tähän katolilaisen opetuksen saaneeseen. Silloin Jumala antoi minulle seuraavan Raamatun kohdan Jer. 13:23  - Se kuuluu näin; "Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää ..jne."  Nyt ymmärrän, että Jumala tarkoitti tässä opetuksessa katolilaista uskovaa.

 

 

 Raamatun Sana on tosi

               Koska tosi uskovat tietävät Raamatun Sanan olevan Jumalan Sanaa, eli totta, niin sen vuoksi minäkin varoitan tästä väärästä opetuksesta. Et kai sinä uskovana ajattele kaikkien syntielämääkin elävien pääsevän Jumalan suosioon, elleivät he tee parannusta synneistään. Näinhän uskoo roomalaiskatolinen paavi. Lisäksi hän on sanonut, että Raamattu ei olekaan totta, vaan kertomus ihmisen luomisesta olisikin vain vertauskuvallinen.      Olen kertonut tämän, etteivät ihmiset eksyisi, vaan he voisivat vielä kääntyä armollisen Jumalan puoleen. Minun käy todella sääliksi niitä ihmisiä, jotka uskovat niinkuin paavi. Iankaikkista elämää helvetissä, eli Jumalan hylkäämänä tulimeressä ei todellakaan voi suositella kenellekään !  En toivoisi sitä edes Timo Soinille. Tällainen todella armahdettu syntinen, niin kuin minä ei kyllä toivo sellaista kohtaloa kenellekään. En edes Kari Hämäläiselle, saati Vesa Koivulle, mutta heidän kohdallaan se voi olla jo myöhäistä. Saattaahan se olla myöhäistä Timo Soininkin kohdalla ja sen vuoksi haluan varoittaa muita.

 

 Paavi

 

Paavin ohje sai Teemu Laajasalon ottamaan kantaa kärjistyneeseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja vastakkainasettelun kulttuuriin.

 

Laajasalohan uskoo Raamatun vastaisesti, aivan niinkuin paavikin. Teemu on puhunut homojen ja lesbojen puolesta ja täten siirtynyt vastustamaan Jumalaa ja Hänen Sanaansa.

 

Vaikka Suomea on kehuttu maailman onnellisemmaksi maaksi, myös suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkoissa keskinäinen ymmärtämättömyys lisääntyy, muistutti Laajasalo.

 

Edellä oleva kohta Kirkko ja Kaupunki lehdestä.       -Paavi, joka ei usko Jumalaan haluaisi, että kaikki kristityt olisivat yhtä. Hän ei halua, että yhteyden perusta olisi Raamattu, joka on Jumalan Sanaa. Hän haluaisi, että hän itse olisi se perusta.

 

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/piispa-teemu-laajasalo-tapasi-paavi-franciscuksen-vatikaanissa-paavin-joulusaarnan-ohje-sopii-riitaiselle-ajalle# 

 

Vuonna 2013 paaviksi valittu Franciscus on nostettu jalustalle etenkin liberaaleissa ja  maallisissa piireissä. Franciscus on ottanut aktiivisesti kantaa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, julistanut sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja suhtautunut totuttua suopeammin seksuaalivähemmistöihin.

 


Koska paavi piti Teemu Laajasalon puheesta, niin hän kommentoi sitä seuraavasti; Paavi Franciscus kiitti puheesta ja rohkaisi eri kirkkoihin kuuluvia keskinäisen ymmärryksen rakentamiseen. Puheessaan paavi nosti esille sen, että kristittyjä yhdistää kaste, jonka perusteella he ovat kaikki osa yhtä ja samaa Kristuksen ruumista. Kristityt on kutsuttu kantamaan toistensa taakkoja ja he haluavat seisoa yhdessä, eivät vastakkain.

 

Paavi siis haluaisi, että kaikki kristityt olisivat yhtä mieltä Katolilaisten ja Vatikaanin kanssa, vaikka hän ei uskokaan Raamatun Jumalaan.

 

Minun mielestäni kristittyjä yhdistää Raamatun mukainen usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen Sanaansa.

 

Laajasalo on puhunut avoimen, uudistuvan ja ulospäinsuuntautuvan kirkon puolesta. Laajasalo on profiloitunut kirkossa liberaaliksi, joka on ensimmäisten pappien joukossa ajanut seksuaalivähemmistöjen asiaa jo ennen parisuhdelakia 

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_Laajasalo

 

 Nyt kannattaa huomata, etten tuomitse Laajasaloa. Tuomitsen vain hänen Raamatun vastaiset ajatuksensa ja niihin liittyvän opetuksen.

 

Katolilainen lakimies

 

         Helpompi on kamelinkäydä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Tässä voisi rikkaan kohdalle vaihtaa myös katolilainen. (Matt.19:24) Jeesus kertoi kyseisen asian. Kun opetuslapset sitten kysyivät, että kuka sitten voi pelastua, niin Jeesus vastasi heille; ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.”

         Katolilaisen on vaikea jättää katolilaiset opit, mutta Jumala pystyy kaikki muuttamaan. Olen ollut yhteydessä entiseen katolilaiseen, joka haluaisi päästä pois katolilaisen itse keksityn lain alta. Hän on varmaankin huomannut, kuinka väärää on yleensäkin lakiin uskominen. Sillä uskonpuhdistaja Luther opetti, että Raamattu kertoo meidän pelastuvan vain armon kautta. Kun minä toin esille Raamatun opetuksen, niin hän näyttikin minulle olevansa täydellinen, eikä siis tarvitse jumalan armoa. Hän päinvastoin rupesi syyttämään Lutheria hänen tekemistään vääryyksistä. Koska hän on lain alla, niin hän ei ajattele, että joku saattaa ollakin armon alla.

         Minä olen huomannut sen, että minä en voi syyttää ketään, koska minä itse olen niin syntinen. Siis vaikka ihminen on ottanut armon vastaan, niin hän on kuitenkin sama syntinen. Hän on kuitenkin armahdettu syntinen, jonka elämän Jumalan armo on muuttanut. Minä en enää usko lakiin, jota kukaan ei pysty noudattamaan, vaan minä uskon vain Jumalan Rakkauden lakiin. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Tämähän on ns. Rakkauden kaksoiskäsky. Näiden käskyjen varassa on laki ja profeetat.

       Tämä henkilö kertoi, että hän on kyllä lukenut raamattua siitä asti, kun tuli uskoon, eli vuodesta 1987 lähtien. Kyllähän kaikki juutalaisetkin ajattelevat olevansa uskossa. Nyt tähän minä totean, että kyllä juutalaisetkin ovat lukeneet varsinkin vanhaa testamenttia, mutta he eivät ole löytäneet sen perusteella Jeesusta, vaikka Jeesuksen tuntemiseen on johdatettu jo vanhassa testamentissa. Jo vanha testamentti todistaa siis, että uusi testamentti on totuus.

 

       On kuitenkin hyvä, että asumme maassa, jolla on viralliseksi tunnustetut kirkkokunnat. Luterilainen ja ilmeisesti myös ortodoksinen kirkkokunta ovat näitä. Ainakin ennen kouluissa oli ns. uskonnon tunteja, eli niissä opetettiin kristillistä uskoa. Nykyäänhän mitään uskontoa ei saisi syrjiä. Siitä johtuu se, että ns. vapaat suunnatkin ovat hyväksyttyjä. Useissa maissa kuitenkaan ei näin kovasti kunnioiteta aitoja kristittyjä. Vaikka toisissa maissa ei valtio näin ole tukenut uskovia, niin Suomi on kuitenkin lähtenyt oikealle tielle. Tämä tietysti on asia, joka ei ole perkeleen mieleen. Tämän johdosta perkele hyökkääkin tällaisen maan kristittyjä kohtaan ja yrittää käännyttää heidän uskoaan mielensä mukaiseksi. Kun olin yhteydessä tämän katolilaiseen uskontoon opetetun henkilön kanssa, niin minulle selvisi seuraavakin asia jota en ole ennen ajatellut. Maailman arvostama paavi ei olekaan kristitty. Hän ei siis usko aidosti edes Jumalaan, vaikka hän haluaa antaa meille sen kuvan. Katolilainen oppi haluaakin antaa Lutherista ja hänen aikaan saamastaan uskon puhdistuksesta väärän kuvan, eli katolilaiset haluavatkin syyttää häntä, sekä tuomitsevat hänet. Minä toivon kuitenkin, että tuo henkilö, josta kirjoitin löytäisi aidon uskon Jeesukseen Jumalan poikaan. Jeesuksen nimen tunnustaminen tuntuu olevan se vaikein asia.

Harhaoppi

         Katolilaisuus on jo alun perin perkeleen kehittämä harhaoppi. Jumala on tiennyt senkin. Tämän takia on Jumalan Sana, eli Raamattu. Raamattu kertoo senkin, että aikojen lopulla perkele on kuin ihminen. Raamatun mukaan hän on silloin ns. antikristus. Hän elää Israelissa tapetun ensimmäisen pedon kehossa. Ensimmäinen peto on Vatikaanissa valittu 10. paavi ja toinen peto on itse perkele. Ihmiset tulevat luulemaan, että paavi olisi ylösnoussut ja että hän olisikin Kristus, jota niin pitkään on odotettu. Ensin tämä valekristus saa kansat kääntymään juutalaisia vastaan, mutta Jumala Sanansa mukaan johtaa Häneen uskovat juutalaiset turvaan. Joka tapauksessa syttyy viimeinen maailman sota. Se onkin sota Israelia vastaan. Jo nyt on joukko ihmisiä, jotka vastustavat juutalaisia. Näin kirjoittaa ainakin Helsingin sanomat tänään 9.11.2021 

 

                Ensio Mäkinen  . . . . . . .  Vaajakoski