Totuus

                     Tähän alkuun minä kerron sen, kuinka totuus saavutetaan. Aivan ensiksi Jumalakin koettelee ihmistä, että kuinka suuresti hän uskoo Raamatun Jumalaan. Kun ihminen sitten läpäisee tuon Jumalan koetuksen, niin Jumala paljastaa hänelle totuuden. Hän siis avaa kirjoitukset aivan uudella tavalla. Kun ihminen tuo esille sen totuuden, minkä jumala hänelle paljastaa, niin hän huomaa sen kuinka nekin, joita hän piti uskovina ystävinään kääntyvätkin häntä vastaan. Olen tämän saanut kokea. Minulla ei siis ole ystävinä tietysti niitä, jotka vaeltavat maailmassa, mutta monet uskovatkin vastustavat minun kertomuksiani, vaikka ne ovat tosia.

Tieteen filosofi S. Toulmin:  ”Mutkikkaat linnunrataa koskevat systeemit, maan elinympäristö, lukuisat huolellisesti suunnitellut kasvit ja eläimet; tämä kaikki viittaa super-voimakkaaseen valtavan älykkääseen Luojaan.”  ”Minusta näyttää, että astronomia todistaa maailmassa työskentelevien voimien olevan tieteellisen kuvauksen ulottumattomissa, nämä ovat kirjaimellisesti yliluonnollisia voimia, koska ne ovat ulkopuolella luonnollisen kehon laeista”. [S. Toulmin ”Science Philosophy of,” in Encyclopaedia Britannica Vol 18.]   

 

Totuus

                      Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Näin todistaa Jeesuksesta Joh.1:14. Luku 8:32 jatkaakin siitä, ”te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Omasta kokemuksestani minä voin todistaa, että nämä kohdat pitävät paikkansa, niin kuin pitää koko Raamatun sanoma. Mikäli olet lukenut todistukseni, niin silloin ei enää ole epäilystäkään siitä etteikö meillä olisi armollinen Jumala. Tämä armollinen Jumala on tehnyt minutkin vapaaksi pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Totuudesta itse Jeesus sanoo; ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja Hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä, eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.” (Joh.14:15-17)

                      Tämän maailman ihminen ei tunnekaan totuutta, eikä voi sitä ottaa vastaan. Yleisesti uskotaan, että ihminen olisi elänyt tällä planeetalla paljonkin yli kuuden tuhannen vuoden. Tämän maailman ihmiset siis uskovat mieluummin satuihin, kuin totuuteen joka löytyy Raamatusta. Eihän se ole enää ihmekään, sillä edes moni Jumalan palvelijaksi sanottu ei usko Raamatun sanomaa. Tästä johtuu myös se, että moni Jumalan valtakunnan työntekijä vihaa totuutta ja totuuden kertojaa. Samalla tuo henkilö vihaa myös itse Jeesusta. Jeesus sanookin; ”Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt.10:22) Kristus jatkaa jakeessa 24; ”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niin kuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niin kuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään.”

                      Edellä oleva siis tarkoittaa, että koska Jeesusta ei uskottu edes Israelissa, kun Hän oli henkilökohtaisesti paikalla, niin kuinka Häntä uskottaisiin nyt kun siitä on kulunut jo n. 2000 vuotta. Vaikka minulle tapahtui vaikeita asioita mm. Jyväskylän vapaaseurakunnan taholta ja sen jälkeen  minulta jäi koko usko, niin siitä huolimatta voin tällä hetkellä todeta olevani vielä vahvemmin uskossa. Jumala armossaan on vaikuttanut niin, että nyt minä en enää vain usko, vaan nyt minä tiedän kaiken Raamatussa kerrotun olevan totta ja odotan vain hetkeä jolloin saan kohdata Herrani Kristuksen ja kaikki muut Raamatussakin kerrotut henkilöt. Jumala on itse kohdannut minua ja Hän mm. ilmoitti minun sairastavan jotain veressä olevaa sairautta, josta johtui mm. ihoni kutina. Silloin, kun sain sen tietää niin ajattelin, että veressä oleva sairaus olisi perinnöllinen. Eihän se kuitenkaan sitä tarkoita. Esimerkiksi ei verisyöpäkään ole perinnöllinen sairaus vaikka se nimensä mukaisesti onkin veressä. Koska minä lupasin kertoa eteenpäin kaikki lopun ajan tapahtumat, niin ihmeellisesti Jumala avasi profetioiden sisällön. Esimerkiksi aloitin uskossa Johanneksen ilmestyksen tulkinnan ja ihmeellisellä tavalla se avautui. Kuitenkin suuri ihme oli myös Danielin profetioiden selviäminen. Onkin merkillistä, että kun Jumala avaa profetiat, niin siihen ei tarvitse käydä minkäänlaisia kouluja, vaan Hän voi avata ne tällaiselle kouluja käymättömälle maallikolle.

                      On merkillistä, kuinka ihmiset luottavat ja siis uskovat tieteeseen niin paljon, ettei sitä koskaan kyseenalaisteta, vaan ollaan valmiita hyväksymään kaikki  mitä  tieteen nimissä opetetaan, vaikka sen voisi todistaa mahdottomaksi. Se johtuu varmaankin  siitä, että tiedemiehetkään eivät ole löytäneet syytä elämälle ja täytyyhän syy löytyä, sillä muuten olisi vain luotettava Raamattuun. En ymmärrä, että minkä vuoksi itsestään selvyyksiä ei voisi uskoa. Myöskin se tuntuu ihmeelliseltä, että jopa protestanttisissa yhteisöissä on sellaisia työn tekijöitä, jotka vastustavat Raamatun selvää opetusta ja näin tuottavatkin vain hallaa Jumalan valtakunnan työlle. Mikäli seuraa Raamatun kertomuksia ja sen historiaa, niin voi huomata, että näin on ollut jo ihmiskunnan alusta saakka. Tämän vuoksi ei olekaan ihme Jeesuksen kysymys; ”kun Hän tulee takaisin, niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä?” (Luuk.18:8) Sen takia on nämäkin sivut tehty, että edes Suomesta löytyisi sellaisia ihmisiä, jotka todella uskovat Raamatun sanoman. Jos nimittäin olet tarkasti lukenut nämä sivut, niin olen tuonut esille sen, että ihmiskunnan olisi ollut mahdotonta elää maapallolla 10 000 v. kauemmin.

                      Onhan aina ollut niin, että ihminen on halunnut johtajakseen toisen ihmisen. Tämän voi lukea vaikkapa 1.Sam. kahdeksannesta luvusta. Siitähän selviää, kuinka israelilaiset halusivat itselleen kuninkaan, sillä muillakin kansoilla oli sellainen. Kyseinen kohta opettaa meille, että uskovan ihmisen kuninkaan tulisi olla vain Jumala. Sehän koskee erityisesti kristittyjen seurakuntia. Tämähän tarkoittaa, että ainakin seurakunnan johtajien tulisi olla Jumalan valtuuttamia. Kuitenkin näyttää siltä, että edelleen ihminen haluaa itse päättää niistä asioista, jotka kuuluvat Jumalalle. Raamatun on Jumala antanut meille ohjeeksi. Sitä siis kannattaisi lukea ja ottaa opetukset huomioon. Kannattaisi huomata se, kuinka sielun vihollinen kohdistaa aina hyökkäyksensä uskovia vastaan. Esimerkiksi Jeesus sanoi, että ihmiset olivat tehneet rukoushuoneesta ryövärien luolan. (Mark.11:17) Myös Jesaja kirjoittaa; ”sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.” Myöskin kansan kirkossamme luterilaisessa seurakunnassa, sen johtomiehissä on niitä jotka haluavat itse muokata Jumalan Sanan. Kuitenkin varmasti kannattaisi luottaa Raamattuun ja toimia sen mukaisesti. Nämä suuret johtajat eivät tunnu ymmärtävän sitä, kuinka Jumala on luonut erikseen miehen ja naisen. Vaikuttaa siltä, että he eivät taaskaan ole lukeneet Raamattua. Ainakaan he eivät ole pyytäneet ymmärrystä Jumalalta. Jo vanhassa testamentissa Jumala sanoo profeetta Sakarian kautta; ”Paimenia kohtaan syttyy minun vihani ja Johtomiehiä minä rankaisen; sillä Herra Sebaot pitää huolen laumastansa.” (Sak.10:3

                     Palaan uuteen testamenttiin ja Jeesuksen sanoihin, kun Hän toteaa fariseuksista, jotka esiintyivät suurina opettajina aivan niin kuin esim. tämän päivän seurakuntien johtomiehet. Jeesus nimittäin sanoi; ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. Älkää heistä välittäkö; he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” Raamattu kertoo, kuinka hallitusmiehetkin uskoivat häneen, mutta näiden ylimpinä uskovina esiintyvien fariseusten takia he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Samalla tavalla myös luterilaisessa kirkossa on niitä, jotka uskovat Raamatun sanoman. Toivottavasti tämä Raamatun paikka ei koske myös heitä, sillä ne jotka uskoivat Jeesusta eivät sitä tunnustaneet, sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. (Joh.12:42-43) Kaikesta edellä kerrotusta voi todeta, ettei kannata pyrkiä opettajaksi, ellei ole saanut siihen johdatusta Jumalalta. (Jak.3:1)

                      Usein on niin, että johtajiksi valitut uskovatkin opettavat väärin. Jeesuskin syytti uskovina pidettyjä fariseuksia ja kirjanoppineita. Silloin lainoppinut vastasi Hänelle; ”Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä.” (Luuk.11:45)  Jeesus antoi myös esimerkin johtajille, Hän sanoi; ”Miksi  sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.” Tämä meidänkin pitäisi muistaa. Meidän tulisi muistaa se, että me olemme vain ansiottomia palvelijoita ja ilman Jumalan armoa me emme omista mitään. (Luuk.17:7-10)  Jeesus sanoo; ”Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” (Joh. 8:32)  Totuudesta Jeesus sanoo myös ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Mikäli haluaa oppia tuntemaan paremmin Kristuksen ja totuuden, niin silloin kannattaa lukea Johanneksen evankeliumin 8. luku.

 

Ajanlasku

 

                      Jumalan ”kalenterissa” aika on eri tavalla määritelty, kuin ihmisen ”kalenterissa”. Tästä johtuu se, että meistä on tullut liian hätäisiä. Iankaikkisella Jumalalla yksi päivä on kuin 1000v . (2.Piet.3:8)                 Tällä perusteella olemme pian eläneet tässä maailmassa 6 päivää. Mikäli olet lukenut tuon jakeen loppuun, niin lisäksi voit huomata, että sen mukaan 1000v. on kuin yksi päivä. Tästä voi huomata sen, että iankaikkisuudessa ei ajalla enää ole merkitystä. Raamattu kuitenkin kertoo, että Jumala on luodessaan ihmisen pannut iankaikkisen elämän kaipuun ihmisen sisimpään. (Saarn.3:11)  Kuitenkin täällä maan päällä asuessamme me toimimme ihmisen oman ”kalenterin” mukaan. Tästä johtuu myös se, ettemme jaksa odottaa Jumalan suunnitelmien toteutumista. Kirjoitan tästä, sillä olen huomannut saman asian omalla kohdallani. Vaikka Jumalan ajanlaskun mukaan Jeesuksen ajoista on kulunut vasta n. 2 päivää, niin se tuntuu meistä niin pitkältä ajalta, ettemme enää usko koko tapahtumiinkaan, vaikka ne on Raamatussa kerrottu, ja vaikka ajanlaskumme on niiden tapahtumien perusteella määritelty.

                     Tästä kaikesta johtuu se, että ihminen haluaa tehdä Jumalan tekoja. Profeetta Jesajan mukaan kuitenkin Jumala on se, joka tekee uusia tekoja. Jesajan 43. luvussa sanotaan; ”katso, minä teen uutta” Lisäksi luku 65 jae 17 kertoo; ”Minä luon uudet taivaat ja uuden maan.” Nyt siis ihminen haluaisi tehdä näitä Jumalan tekoja. Ihminen haluaisi etsiä uudet taivaat, sekä uuden maan avaruudesta, sillä ihminen ei usko Jumalan Sanaan. Kuitenkin Jumala on luvannut ihmiselle iankaikkisen elämän, sekä uuden ympäristön jossa hän voi tämän luvatun elämän asua. Koska ihminen ei tähän usko, niin hän on päättänyt muuttaa Jumalan Sanan sisällön tekemällä uuden Raamatun käännöksen, tai sitten hän on muuttanut Jeesuksen opetuksen aivan niin kuin on tehnyt paavi Vatikaanissa. Ainakin minulle oli yllätys, että kehitysopin yksi laatijoista onkin ollut katolilainen pappi. Koska ihmisen aikakäsitys on vääristynyt, niin perkele on pystynyt ujuttamaan väärää opetusta myös seurakuntiin. Ihmiset ovatkin luottaneet enemmän joihinkin hengen vaikutuksiin, mutta he ovat unohtaneet Jumalan Sanan. Kuitenkin Jeesus on kehottanut meitä valvomaan. Esim. Matt.13:37, tai Luuk.12:37-  Myös Ilmestyskirja sanoo; autuas se, joka valvoo. (Ilm.16:15)  Toin tämän esille myös sen vuoksi, että luotin liikaa seurakuntamme paimeneen ja luulin hänen olevan valveilla. Onneksi kuitenkin Jumala oli vielä armollinen ja salli minun päästä takaisin pelastukseen.

 

Jeesus ja Isä

                             Moni uskon omistavakaan ei ymmärrä Raamattua, niin kuin sitä tulisi ymmärtää. Tästä johtuu se, että ennen kuin alan Raamatun tutkimisen, niin pyydän aina Jumalaa avaamaan minulle Sanansa.

                             Usea jopa Raamattua opettava ihminen on ymmärtänyt niin, että Jeesus itse olisi Jumala ja että näin Jumala oli kuollutkin meidän syntisten edestä. Raamatusta löytyy varmaankin sellaisia paikkoja joihin nämä opettajat perustavat uskonsa. Yksi tällainen kohta on esim. Joh.14:9  Siinä Jeesus sanoo; Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Tämä kohtahan tarkoittaa sitä, että koska Jeesus oli saanut alkunsa Jumalan Pyhän Hengen kautta, vaikka Maria olikin Hänen äitinsä, niin silloin Jeesuksen ei tarvinnut olla osallisena ns. perisyntiin, vaan Hän oli vapaa siitä perimästä, eikä paholaisella siis ollut mitään valtaa Häneen. Jeesus Kristus oli siis sellainen millaiseksi Jumala oli luonut ihmisen. Hänhän oli luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Ei jumala tehnyt ihmisestä Jumalaa, vaan Hän tarkoitti, että Ihminen olisi Jumalan kuva. Jeesus oli tuollainen Jumalan kuva, siis siinä mielessä että Hän oli täysin synnitön. Jumala sanoi Mooseksellekin, että kukaan ei voi nähdä Häntä. (2.Ms 33:20)  - Siis mikäli Jeesus olisi Jumala, niin silloin kukaan ei olisi voinut Häntä nähdä.  Jos Kristus olisi ollut Jumala, niin miksi Hän olisi rukoillut itseään ja nimittänyt itseään Isäksi. Kun Hän kuoli ristillä, niin miksi Hän silloin huusi; ”Jumalani miksi minut hylkäsit”

                             Jumalan Sana on totuus kaiken tämän valhetiedon keskellä. Tuon vielä esille yhden Raamatun kohdan, joka todistaa sen ettei Jeesus Kristus ollut itse Jumala.

                             Tuo paikka on 1.Kor.15:27-28    se kertoo, että Jumala on antanut Jeesukselle kaiken vallan maailmassa. Kuitenkin; kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut Hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikessa.

                             Koska Jeesus oli syntynyt Jumalan Pyhän hengen kautta, niin Hän on Jumalan poika. Jeesus itse nimitti itseään ihmisen pojaksi, sillä olihan Maria Hänen äitinsä.