Valhetieto

                Koska ihmiset luulevat olevansa viisaita, niin he eivät usko kaiken luoneeseen Jumalaan eli siis koko maailmankaikkeuden luojaan. He uskovatkin, että kaikki olisi kehittynyt itsestään. He uskovat myös, että kaikki näkemämme maailmankaikkeus olisi hyvin vanhaa. Koska he eivät usko Jumalaan, niin he eivät usko sitäkään, että Jumala on luonut kaiken niin nopeasti, että se on heidän mittausmenetelmillään mitattuna jo erittäin vanhaa.  

  Valhetieto

                      Maailma on täynnä ns. tietoa. Raamattu kuitenkin kertoo, että kyse usein on tiedon nimellä kulkevasta valhetiedosta. (1.Tim.6:20)    Maailmassa on myös useita uskontoja. Monet ihmiset ajattelevat, ettei minkäänlainen uskonto koske heitä. Siitä huolimatta tiedän ateistinkin hädän hetkellä rukoilevan. Olen myös havainnut, että ateisti laittaa lehteen kuolin ilmoituksen samalla tavalla, kuin ns. kristityt. Myös ihmisille näyttää olevan tärkeä asia, että heidät vihitään vaikkapa avioliittoon, vaikka he tekisivät sen Jumalan Sanan vastaisesti. Silloin esim. jos heidät vihitään samaa sukupuolta olevien kanssa. Varmaankin kaikki ihmiset ovat uskovia. Jokainen uskoo johonkin. Suurin uskonto maailmassa on mielestäni kehitysoppi. Onkin ihmeellistä, että suurimman kirkkokunnan johtaja, eli katolilainen paavi uskookin julistuksensa mukaan enemmän kehitysoppiin, kuin Jumalaan joka on kaiken luonut. Usko kehitysoppiin tarkoittaa siis sitä, että silloin ihminen ei usko Jumalan Sanaan. Mieluummin hän uskoo valhetietoon. Ainakin kaikki viisaimmat tiedemiehet tietävät , että maapallon ja sen myötä ihmisen iän on mahdotonta olla ainakaan paljon yli 6000:n vuoden. He siis tietävät, että myös jääkausi on ihmisen keksimää tarinaa, joka ei pysty olemaan totta. He eivät kuitenkaan kerro sitä yleisesti, sillä he pelkäävät sen myötä joutuvansa naurun alaisiksi. Kukapa sitten enää uskoisi koko tieteeseen. Onkin parempi olla hiljaa koko asiasta. Näin he kuitenkin edistävät ihmisten uskoa valhetietoon.

                        Kaikella tiedolla on "isänsä". Oikean tiedon isä on Jumala, mutta valhetiedon isä on itse saatana. Siitä johtuu, että ihmiset uskovat mieluummin valhetietoon, vaikka oikea tieto olisikin todistettu. Ihmiset ajattelevat, etteivät ainakaan he ole uskovia, mutta jokainen meistä on. Toiset uskovat esim. kehitysoppiin, joka on maailman suurin uskonto. He uskovat siihen, sillä suoraan sanoen he ovat pelkureita, jotka haluavat uskoa siihen mihin toisetkin uskovat. He eivät siis uskalla muodostaa omaa kantaansa, vaikka kaikki todisteet puhuvat enemmän sen puolesta, että Jumala on luonut koko maailman. Kaikkein eniten kehitysoppiin, eli valheeseen uskovat yleensä ne, jotka ovat toisten ihmisten silmissä viisaita ja ovat siis eniten opiskelleet. Sen vuoksi on ainakin hyvä, etten minä pysty ylpeilemään edes opiskelullani. Saattaisihan olla, että silloin minäkin olisin alkanut uskomaan ihmisille opetettuun valheeseen.

Kannattaa myös  tutkia    www.totta-on.fi   

                      Jumala kuitenkin sallii kaiken tämän, sillä Hän ikään kuin koettelee meitä uskovia. Tämän vuoksi tapahtuukin Raamatun sanan mukaisesti, että luopumus pääsee valtaan. (2.Tess.2:3) Kun tämä tapahtuu, niin silloin jo Jeesuksen takaisin tulo on hyvin lähellä. Nimittäin tuolloin Raamatun mukaan ihmiskuntaa koettelee suurin eksytys, siis antikristuksen tulo, joka tapahtuu Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta kaikilla ihmeteoilla ja eksyttävillä merkeillä.  (2. Tess. 2: -) Raamatun mukaan uskomme ei tulekaan perustua ”ihmisten viisauteen”, vaan Jumalan voimaan. (1.Kor.2:5) Paavali kirjoittaakin 1.Kor.13:9 , että ihmisen tieto on vajavaista. Jumalan tiedosta hän sitä vastoin sanoo; Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä ! (Room.11:33)  Usein me liitämme tiedon myös viisauteen. Jumala kuitenkin ilmoittaa, että Hän hävittää viisasten viisauden. 1Kor.1:19,   -Viisautta voi kuitenkin pyytää Jumalalta ja Hän kyllä antaa sille, joka pyytää. (Jak.1:5)  Myös Salomo pyysi Jumalalta viisautta. Jumala antoikin hänelle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen. Jumala ilmoittikin hänelle, että koska Salomo ei anonut rikkautta, eikä pitkää ikää, niin hän saisi Jumalalta myös rikkautta ja kunniaa. 1.Kun.3 . Ihmisen oma tieto onkin aina ollut sielun vihollisen ”tietoa” , siis paha on aina taistellut hyvää vastaan. Baabelhan on raamatussa myös pahan käsite.   Jes.47:10 sanoo; Sinä luotit pahuuteesi, sinä sanoit: ”Ei kukaan minua näe”. Sinun viisautesi ja tietosi, ne sinua eksyttivät, ja niin sinä sanoit sydämessäsi: ”Minä, eikä ketään muuta”  jne.  Tämä on samalla profetia siitä, mitä tapahtuu antikristukselle.

                         Tätä valhetietoa on näin lopun aikana liikkeellä paljonkin. Sitä tapaa myös uskovien seurakunnista. Tämänhän osoitti vapaaseurakunnassa omaksuttu, sekä sen kautta muuallekin  levitetty "Toronton siunaus"-oppi.  Tämän vuoksi meidän tulisikin tuntea Jumalan Sana erittäin hyvin. Eikä riitä pelkkä tunteminen, vaan siihen tulee myös uskoa. Näin jälkikäteen ajatellen minun olisi vain pitänyt pysyä Jyväskylän vapaaseurakunnassa, eikä jäädä pois koko toiminnasta. On tietysti väärin vedota siihen, että uskoin koko vapaakirkon olevan Jyväskylän srk:n kanssa samaa mieltä, koska olin lähettänyt kirjeen kaikille seurakunnille. Kuitenkin Raamattu sanoo, ettemme jättäisi omaa seurakunnan kokoustamme, niinkuin monilla on tapana. Hebr.10:25  Tässä kohdassahan viitataan myös siihen, että tämä on tärkeämpää, kun tiedämme lopun lähestyvän. Ehkäpä minulta olisi kielletty julistaminen ja minut olisi erotettu srk:sta, mikäli niin olisin tehnyt. Hankala asia oli, että vaikka ymmärsin ettei opetus voinut olla Jumalasta, niin en osannut sanoa, että mitkä olivat opetuksen väärät perusteet. Raamatun sanomahan koskee varsinkin kaikkia uskovia seurakunnasta riippumatta. Tällä perusteella myöskin katolilaisten tulisi pysyä seurakunnassa ja vastustaa vain väärää opetusta. Sillä kuinka suuri onkaan pimeys, jos ainoakin valo pimeydestä poistetaan.

 

 

Totuus

 

Jumala loi maailman ja kaiken elämän n. 6000v sitten. – Tämä kaikki löytyy vanhasta testamentista.

Uskomaton ihminen ajattelee, että kaikki elämä on syntynyt sattumalta ja miljardeja vuosia sitten. Ensin muka syntyi alkeellista elämää ja tästä sitten kehittyi mm. ihminen.

Totuus on ilmoitettu Raamatussa. Raamattu ei kerro, että kuinka vanha on esim. maa, mutta alussa kuitenkin maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

Tämän jälkeen Jumala loi edellytykset elämän synnylle. Hän loi oikeaan asemaan mm. kuun auringon ja tähdet.

Sen jälkeen Jumala teki erilaiset eläimet, siis koko eläinkunnan. Sitten Jumala teki ihmisen, jolle Hän antoi tehtäväksi hallita maata ja myös sen eläimistöä.

Kun Jumala oli luonut ihmisen, niin Hän sanoi heille; ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.”

Nyt tiedämme, että n. 6000 tuhannen vuoden kuluessa tämä maan täyttäminen on toteutunut. Maa ei siis pysty enää elättämään paljoakaan enempää ihmisiä.

Nyt tietysti tämä sama Jumalan luoma ihminen ajattelee, että jostain täytyy löytyä samanlaiset olosuhteet, kuin maasta ja niin ihminen tähyilee avaruuteen ja suunnittelee jopa muuttoa toiselle planeetalle.

Jumalan Sana on jo siltä osin täyttynyt, että ihminen on täyttänyt koko maan. Siis tästäkin uskova pystyy havaitsemaan, että nykyisen maailman loppu on hyvin lähellä.

Uusi testamentti kertoo, kuinka Jumalan piti antaa oma poikansa syntymään ihmisen kaltaiseksi ja häpeälliseen ristinkuolemaan, että Hänen suunnitelmansa toteutuisivat.

Nyt ihminen, joka ajattelee syntymänsä alkuperän olevan miljardien vuosien päässä ei olekaan jaksanut uskossa odottaa Jeesuksen takaisin tuloa, vaikka Jeesuksen taivaaseen astumisesta on kulunut vasta n. 2000 vuotta.

Tästä kaikesta johtuu, että Raamatun ennustama luopumus on pääsemässä valtaan. Jeesushan ennusti tämänkin sanoen; ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä.”  Todellinen usko Raamatun Jumalaan käy yhä harvinaisemmaksi.

Kuitenkin on oleva jäännös Jumalan armovalinnan mukaan. (Room.11:5) Tuo jäännös säilyttää uskon, jonka Jumala on antanut.

 Näyttää siltä, että Jumala on valinnut ihmiset jo ennen kuin he ovat syntyneetkään tähän maailmaan. Omalta kohdaltani voin todistaa sen, että vaikka Jumalan valitsema ihminen lankeaa uskosta, niin silloin Jumala on voimallinen oksastamaan hänet  jälleen.  Room.11:22-23  ja Room.11:29

 

 

"Dinosaurukset eli hirmuliskot hallitsivat maapalloa yli 180 miljoonan vuoden ajan. Toisen brittitutkimuksen mukaan ne olivat jo katoamassa ennen asteroidin törmäämistä." ? ? ?

 

                 Kun lukee näitä satuja jääkaudesta, sekä ihmisten mahdottoman pitkästä asumisesta maapallolla, niin on vaikea pidättää naurua.  Kannattaa varmasti lukea   http://www.totta-on.fi/     .  Linkki on julkaistu etusivullakin. Sieltä löytyy selitys sadulle, joka kertoo jääkaudesta. Tosiasiassa nämä hirmuliskot ovat eläneet maapallolla n. 6000v. sitten ja niiden kuolinsyy oli Raamatussakin kerrottu vedenpaisumus.  Tämänkin voi lukea noilta sivuilta. Sieltä voi lukea myös sen, kuinka ihmiset ovat syöneet pakastunutta dinosauruksen lihaa, joka on kaivettu maakerroksien alta jossain Siperiassa.

 

 

 

                    Lue myös "kirjoitus"/ Maailman synty ,  sekä "tietoa" -  (maailman kaikkeuden ikä)

 

     Valhetietoa tarjotaan erityisesti uskoville - https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/mita-jos-kaikki-pelastuvat-seminaari-pureutuu-apokatastasis-oppiin/

                      Ensio Mäkinen . . . . . . Vaajakoski

 

 

 

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu