Raimo Pasonen on kysynyt mm.  Jos pidät paavin kirkkoa ja hallintoa 1. petona, miten se " nousee merestä"   Profetiathan ovat sellaisia, että ihmiset eivät niitä ymmärrä, mikäli Jumala ei auta heitä.     Uskoisin, että monikin ymmärtää sen, että  vertauskuvallisesti tämä maailma on meri, jossa ihmiset elävät. Paavihan elää tässä "maailman meressä" On myös eräs laulu, jossa kysytään Miksi maailman merellä kuljet synnin laineilla leikiten. Siis paavi on 1. peto, josta ilmestyskirja kertoo. Toisesta pedosta kertoo myös ilmestyskirja. Toinen peto valtaa kuolleen paavin kehon ja on ns. antikristus, eli ylpistynyt kerubi. Siis itse perkele.   (alkuper. käännös)

Pasonen kertoi, ettei perkele ole ihminen. Siis hän väittää Jumalaa valehtelijaksi. Luepa mitä kertoo Hes.28:9   Jumala heittää perkeleen ulos taivaasta ja kertoo näin; "Vieläkö sanot olevasi Jumala, kun kuitenkin olet ihminen, et Jumala, kaatajaisi käsissä." Alkup. käännös. 1933/1938  

Vanha testamentti on täynnä profetioita. Ne kertovat silloin kuluneesta ajasta ja tulevaisuudesta, siis tästä päivästä. Uudessa testamentissa on myös profetioita. Ne koskevat aikaa, jossa elämme. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin 24. luku on yksi profeetallisista luvuista. Sekin täytyy siis ymmärtää, niin kuin vanhan testamentin profetiat.

 Kuitenkin; ei Herra tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille. (Aam.3:7)

Matt.24 puhuu mm. antikristuksen tulemuksesta.  Yleensä ihmiset ovat ymmärtäneet väärin, kun on kirjoitettu viikunapuun lehteen puhkeamisesta. Sen on ymmärretty tarkoittavan Israelin itsenäistymistä v.1948. Kuitenkin se tarkoittaa hetkeä, jolloin Israelkin vastaanottaa Kristuksen vapahtajakseen.  Mielestäni se tulee tapahtumaan silloin, kun antikristus on Pyhässä paikassa ja ilmoittaa olevansa Jeesus. Silloin Israelilaistenkin silmät aukeavat ja he huomaavat tulleensa petetyiksi. Jeesus kehoittaa katsomaan muitakin puita. Kiitos Jumalalle! Silloin vielä löytyy kansoja, jotka huomaavat saman , kuin Israel. Antikristus yrittää siis pettää kaikkia kansoja. Tästä haluankin varoittaa!

Kun antikristus tulee meitä eksyttämään, niin raamatun sanan mukaan silloin kesä on jo

hyvin lähellä, aivan oven edessä.

Profeetallinen sana

Myöskin Uudessa testamentissa Jeesuksen kertomat vertauksetkin voivat olla ihan kuin profeetallis- luontoisia. Esimerkkinä tästä; vertaus kymmenestä neitsyestä. Kun vertauksessa Jeesus neuvoo täyttämään öljyastiamme öljyllä, niin öljy  on usein käsitetty  Pyhäksi Hengeksi. Jos ymmärrämme vertauksen näin, niin silloinhan on vaara, että tulisimme täyttämään öljyastiamme millä tahansa, vaikkapa riivaajien hengellä, niin kuin tänä päivänäkin on usein käynyt. Kun tarkastelemme vertausta lähemmin, niin voimme huomata, että Pyhän Hengen tehtävänä on kirkastaa Jeesusta ja voiman antajana toimii Jumala, eli  Jumalan Sana. Pyhä Henkihän käsitetään Jumalan Hengeksi, eli Jumalan palvelijaksi, jonka Jumala lähettää. Meidän tulee siis täyttää sydämemme Jumalan Sanalla, niin että Pyhä Henki voi sitä käyttää.

Matteuksen evankeliumin luku 25 kertoo tämän vertauksen, joka myös liittyy lopun aikaan. Ymmärtäväisillä neitsyillä oli astiat täynnä Jumalan Sanaa ja he sanoivat tyhmille neitsyille; Menkää myyjäin luo ostamaan itsellenne. Tämäkin kohta toteutuu lopun aikana kirjaimellisesti. Nimittäin raamatun käännös tulee näköjään muuttumaan koko ajan katolilaisempaan suuntaan. Alkuperäisestä Jumalan sanan käännöksestä tullaan vaiheittain luopumaan ja sen ostaminenkin tulee koko ajan vaikeammaksi. Sen vuoksi on tärkeää täyttää astiat alkuperäisellä Jumalan Sanalla silloin, kun sitä on vielä saatavissa.

Uuden Testamentin  tärkein profeetallinen kirja on Johanneksen Ilmestys. Kun aloitamme sen lukemisen, niin huomaamme, että ilmestys oli annettu itse asiassa  Jeesukselle, joka lähetti enkelin tuomaan  ilmestyksen Johannekselle.

Siinä kerrotaan Jeesuksen näkyvä tuleminen ja kerrotaan, ettei kukaan voi olla sitä huomaamatta. Sitten kerrotaan 7:stä Aasian srk:sta; Efeso, Smyrna, Pergamo, Tyatira, Sardee, Filadelfia ja Laodikea. Kerrotaan, kuinka Jumala oli Jeesuksessa ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Sen jälkeen alkaa varsinainen ilmestys, joka puhuu erilaisista seurakunnista.  Tuolloin tulee olemaan monenlaisia seurakuntia ja kirkkokuntia. Kaikissa niistä yleensä löytyy jotain vikaa, aivan kuin alkuseurakunnistakin. Oikeaa oppia olisi, vaivannäköä ja työtä, muttei rakkautta. Siitäkin voisi tehdä parannuksen. Kuitenkin on hyvä asia, että vihataan “nikolaiittain tekoja“, eli harhaopettajia ja löyhän moraalin puolustajia. Joku seurakunta taas toimii ahdistuksessa ja köyhyydessä ja on kuitenkin rikas, koska kärsii pilkkaa lakiuskovilta, jotka eivät todella ole Jeesukseen uskovia. Toinen seurakunta toimii vaikeassa tilanteessa Jumalan pilkan keskellä. Jeesus sanoo, että  sellaisessakin seurakunnassa voi olla niitä, jotka pitävät kiinni “Bileamin opista”, eli sekoittavat  petollisesti oikean ja väärän. Sitten ilmestyskirja puhuu katolilaishenkisistä seurakunnista, joissa luotetaan katolilaiseen väärään oppiin. Ilmestyskirjan mukaan ne seurakunnat, jotka eivät luovu tuosta opista joutuvat suureen ahdistukseen. Lisäksi jollain seurakunnalla on elävän seurakunnan maine, mutta raamatun mukaan tuo seurakunta on kuitenkin kuollut. Tuollaista seurakuntaa kehoitetaan parannukseen, sekä pitämään huolta  todellisista uskovista. Kuitenkin tuollaisessakin seurakunnassa olevat tosi uskovat  kuuluvat Jeesuksen opetuslapsiin. “Filadelfian” seurakunnasta sanotaan, että se on armoon luottava, joka saa hoidettavakseen lakia noudattavia uskovia. Viimeisenä kerrotaan “Laodikean” seurakunnasta. Laodikeahan tarkoittaa  kansan valtaa., niin kuin esim. Luterilainen srk. Sitä sanotaan penseäksi. Sanotaan, ettei se ole kylmä, eikä palava. Se pitää itseään rikkaana ja on kuitenkin viheliäinen ja kurja ja köyhä ja alaston.

Niin kuin huomaamme, niin kaikissa seurakunnissa on niitä, jotka tarvitsevat parannuksen tekoa.

Ilmestyskirjan 4. luku puhuu  päämäärästämme, joka meille kaikille on sama. Näky rohkaisee ja lohduttaa meitä. Johannes puhuu meidän tulevaisuudestamme.

Viidennessä luvussa Isä Jumalalla on kirjakäärö, jota kukaan ei ole kelvollinen avaamaan. Kunnes selviää, että Jeesus Kristus,  jalopeura Juudan sukukunnasta on verellään voittanut, niin että Hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä. Jeesus oli arvollinen avaamaan kirjan . Kuudes luku kertoo lopun ajasta ja maailman lopusta. Ensimmäisen sinetin jälkeen paljastui, että Jeesus oli voittanut maailman. Toisen sinetin jälkeen maailma joutui kärsimään sodista ja kolmas sinetti paljasti, että ihmisiä ikään kuin punnittiin. Heitä koeteltiin monin tavoin. Kuitenkin heillä oli turvanaan Jumalan Sana ja Pyhä henki. Sitten näky siirtyy jo maailman lopun aikaan. Neljäsosa maata joutui kärsimään erilaisista kauheuksista ja uskon marttyyrit jo odottivat tuomion aikaansaamista, mutta vielä olisi niitä, jotka joutuisivat kärsimään uskon tähden. Kuudennen sinetin kohdalla kerrotaan suuresta maanjäristyksestä, auringon  pimenemisestä , jonka seurauksena kuu muuttuisi, kuin vereksi. Sen jälkeen taivas häviää tähtineen ja viimeinkin maailmassa huomataan, mitä on tapahtumassa. Seitsemännessä luvussa  Jumala merkitsee Israelin sukukunnasta valitut ihmiset. Heitä on  yhteensä sataneljäkymmentä neljä tuhatta  merkittyä. Sitten on suuri joukko ihmisiä eri kansanheimoista ja kansoista valtaistuimen edessä iloiten; Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta.

Sitten näytetään, kuinka Jumalan valitut ovat tulleet suuresta ahdistuksesta ja he ovat pesseet ja valkaisseet vaatteensa karitsan, eli Jeesuksen verellä. Karitsa , joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille. Seitsemännen sinetin avaaminen on tärkeä, koska silloin  taivaassa tuli hetkeksi äänettömyys. Jumalan edessä seisoi seitsemän enkeliä. Kun eräs muu enkeli tuli kultaisen suitsutusastian kanssa hän pani pyhien rukoukset Jumalan eteen kultaiselle alttarille. Ensimmäinen enkeli puhalsi pasuunaan, silloin maan päälle heitettiin rakeita ja tulta; Kolmas osa maata ja puita, sekä vihanta ruoho paloi. Kun toinen enkeli puhalsi pasuunaan, niin kolmas osa merta muuttui vereksi ja kolmas osa meren elävistä kuoli, niin myös kolmas osa laivoista hukkui. Kolmannen enkelin puhallettua pasuunaan, putosi taivaasta tähti, kuin tulisoihtu. Se putosi ilmeisesti mereen. Vaikka tähden nimi oli koiruoho, joka tarkoittaa Thsernobylia, niin uskon, että oli kysymys tähden kirjaimellisesta putoamisesta, jonka seurauksena ihmisiä kuoli veden takia. Koska tähti oli, kuin tulisoihtu, niin ilmeisesti se on jonkinlainen pyrstötähti. Ehkäpä sen vuoksi meri muuttuu radioaktiiviseksi. Kun neljäs enkeli puhaltaa pasuunaan pimenevät päivä, sekä yö kolmannelta osaltaan.

                   Nyt joku ehkä ihmettelee meren muuttumista radioaktiiviseksi. En perustele sitä tähden nimellä, joka on Thsernobyl. Ehkäpä se tapahtuu sen vuoksi, että kaikki ydinvoimalat sijaitsevat meren rannalla. Kun pyrstötähti putoaa mereen, niin se aiheuttaa vahinkoja jokaisessa ydinvoimalassa ja meren pinnan noustessa ne ovatkin suorassa yhteydessä meren kanssa.                                                                                                       

Kun viides enkeli puhaltaa pasuunaan  kerrotaan, että taivaasta on maan päälle pudonnut tähti. Tähti ilmeisesti kuvaa uskovaa, onkohan kyseessä langennut enkeli ?  Kuitenkin hän avaa tien saatanalle, joka vaivaa eri tavoin niitä, joita Jumala ei ole merkinnyt. Silloin ihmiset haluaisivat kuolla. Ilmestykirjassa kuvatut heinäsirkat vaikuttavat jonkinlaisilta taisteluhävittäjiltä, joiden toiminnasta langennut enkeli, eli saatana olisi vastuussa. Kun kuudes enkeli puhalsi pasuunaan, niin päästettin irti maailman virrassa  olevat neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tappamaan kolmanneksen maailman ihmisistä. Tulisi olemaan sotatila, johon osallistuisi 200 000 000, eli 0,2 miljardia ihmistä. Sodassa käytettäisiin älykkäitä lentokoneita, joiden aseet voitaisiin ohjata  haluttuun kohteeseen. Kuitenkin jäljelle jäisi vielä ihmisiä, jotka eivät tee parannusta.  Kymmenennen luvun alussa Jumala hallitsee edelleen maapallon tapahtumia, mutta ilmestyskirja ei kerro, mitä tapahtuu. Kuitenkin kerrotaan, että tämän jälkeen aika maan päällä on päättynyt.  Seitsemännen enkelin puhallettua pasuunaan Jumalan asettama tavoite täyttyy. Sen jälkeen Johannesta pyydettiin “syömään” tapahtumista puhuva kirja ja näytettiin, että se sisälsi sekä hyvää, että pahaa.

Kaikkein tärkein asia kerrotaan 12:ssa luvussa, jossa kerrotaan, kuinka Jumalan lapset, siis uskovat ovat saavuttaneet voiton Jeesuksen Veren kautta ja Jumala on heittänyt perkeleen maan pinnalle pitämään suurta vihaa, sillä aikaa ei enää olisi paljon  (n 3,5v).Israel, jota perkele vihaa johdetaan turvaan, perkeleen saavuttamattomiin siksi 3,5:ksi vuodeksi. Israelia ahdistetaan kaikin tavoin maailman virran keskellä, mutta se saa myös avun. Ja  perkele vihastui uskoviin israelilaisiin ja alkoi sotia niitä uskovia vastaan, joilla oli sydämessään usko Jeesukseen. Ja maailma on kuin meri eri saarineen, siis kansoineen ja saatana jää hallitsemaan noita kansoja. Ja Johannes näki erään kansan nousevan maailman merestä. Hän näki sillä kymmenen hallitsijaa, joilla oli sydämessään Jumalan Sanan vastainen opetus. Ja Johannes näki leijonan näköisen pedon, aivan kuin Juudan Leijona, siis Jeesuksen oloisen, jolle saatana antoi voimansa. Tuo peto olisi antikristus, eli entinen kerubi.( Hes.28:14) Ja kaikki seuraisivat ihmetellen petoa ja kumartaisivat saatanaa, koska se olisi antanut pedolle sellaisen vallan. Myös yksi ihmetyksen aihe tulee olemaan, että ilmeisesti tuo peto yritettäisiin tappaa, siis murhata ja kuitenkin se selviäisi elävänä. Kaikki kumartavat petoa ja sanovat ettei kukaan pystyisi sitä voittamaan Ja antikristus tulee puhumaan suuria asioita ja pilkkaamaan Jumalaa ja se saa tehdä sitä 3,5 vuotta. Se saa vallan sotia uskovia vastaan ja sen jälkeen tulee nousemaan toinenkin peto, joka puhuisi myöskin petollisia, niin kuin paratiisin käärme. Se käyttäisi samaa valtaa, kuin antikristus  ja saa ihmiset palvomaan antikristusta. Se tekee kaikenlaisia ihmeitä, niin että saa jopa tulenkin lankeamaan taivaasta. Se matkiikin Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Se saa jopa ihmiset tekemään antikristuksen kuvan. Ja pedon kuvalle annetaan ääni. Se on kuin televisiotekniikkaan perustuva kuva. Ja tulee tapahtumaan, että se joka ei kumarra ja palvo pedon kuvaa tultaisiin surmaamaan. Tämä toinen peto saa kaikenlaiset ihmiset panemaan jonkinlaisen merkin oikeaan käteensä, tai otsaansa. Se jolla ei olisi sitä merkkiä tai “lukua” ei voisi käydä kauppaa, siis ostaa ja myydä. Pedon luku olisi 666, eli Roomalaisista  numeroista löytyvä paavin virkanimi.

14:ssa luvussa kerrotaan, kuinka tulee olemaan 144 000 Israelilaista, jotka eivät olleet lähteneet muita uskontoja seuraamaan, vaan uskoivat ainoastaan Jeesukseen. He olisivat täysin puhtaita. Toinen enkeli lensi keskitaivaalla julistaen hyvää sanomaa kaikille luoduille ilmoittaen, että Jumalan tuomion hetki on tullut. Toinen enkeli ilmoitti, että valheellinen katolinen usko ja antikristus on kukistettu. Kolmas enkeli varoitti, että jos joku vielä kumartaisi  antikristusta ja sen kuvaa ja ottaisi sen merkin otsaansa, tai käteensä, niin hänkin joutuisi osalliseksi Jumalan vihan viinistä. Kahdestoista jae kertoo, että kyse ei ole omastamme, vaan Jeesuksen uskosta, jonka saamme kukin itse omistaa. Tästä lähtien, Jeesuksessa kuolleet saisivat periä elämän. Myöskin maan elo olisi kypsynyt leikattavaksi. Ja vielä lähti enkeli, jonka vallassa oli tuli, käskien korjaamaan “maan viinipuun” hedelmät, jotka heitettiin vihan suureen kuurnaan.

Viidennessätoista luvussa  nähdään seitsemän enkeliä ja seitsemän viimeistä vitsausta. Nähdään “maailman meri“, joka on ikään kuin lasinen, koska kaikki paljastuu. Tuolla merellä uskovat iloitsevat, mutta meri on ikään kuin tulella sekoitettu, sillä siihen kuuluvat myös ne, jotka tuomitaan. Jumalan omat iloitsevat jo taivaassa, eikä heidän enää tarvitse pelätä. Seitsemällä enkelillä on seitsemän maljaa täynnä Jumalan vihaa. Jumala käskee enkeleitä vuodattamaan maljojen sisällön maan päälle. Tosi uskovien ei kuitenkaan tarvitse näitä odottaa, sillä he ovat jo ylhäällä. Ihmiset saavat kokea kaikenlaisia vitsauksia, aivan kuin Jumala antoi Egyptiläisten kokea, ennen kuin he vapauttivat Israelilaiset. Kuitenkaan kärsivät ihmiset eivät halua tehdä parannusta. Nytkin riivaajien henget vapautetaan tekemään ihmeitä, aivan kuin Egyptin pidätellessä Israelilaisia. Silloin ihmiset kokoontuvat paljon puhuttuun Harmagedoniin ja tapahtuu viimeiset vitsaukset. Niin, että sen vertaisia ei ole ollut maailman alusta. Katolinen kirkko saa kokea Jumalan vihan ja ihmiset edelleen pilkkaavat Jumalaa.

Seitsemännessätoista luvussa annetaan näyn selitys. Ensin näytetään Katolisen kirkon johtaman pedon ja hänen valtakuntansa tuomio.

Tietysti suurin osa uuden testamentin kirjoituksista on sellaisia, ettei niitä saa mitenkään tulkita, vaan ne täytyy uskoa, niin kuin ne on kirjoitettu.

Tästä on esimerkkinä 2.tess. kirjeen toinen luku, jota esim. Yhdysvalloissa on lähdetty tulkitsemaan väärin. Sen enempää puuttumatta vääriin tulkintoihin voidaankin todeta, että jos emme usko raamattua, niin kuin se on kirjoitettu, niin silloin Jumala ei aukaise meille muitakaan tärkeitä raamatun paikkoja. Jumalan sanahan kertoo profetioista 2.Piet.1:20, ettei yksikään raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa uskotaan niin suuresti vääriin tulkintoihin, ettei siellä saa toimia matkustajalento- koneen lentäjänä yksinään uskossa oleva lentäjä, vaan on aina varmistettava, että mukana on myöskin uskomaton ohjaaja, joka pystyy tuomaan koneen alas, jos tuo uskova lentäjä satuttaisiin tempaamaan ylös juuri silloin, kun kone on ilmassa. Näinhän ennen uskottiin yleisesti myös meillä Suomessa. Esim. Syväntö oli julkaissut Saarijärvellä painettua traktaattia, jossa oli tämä väärä tulkinta.

Uskon, että juuri sen vuoksi Syvännöllekään ei avautunut Korkea Veisu, joka on itseasiassa rakkauslaulu, siis profetia Jumalan omaisuuskansasta Israelista. Siinähän sanotaan, että rakastaan ei saa häiritä, ennen kuin se itse haluaa. Toki voi olla, että Syväntö tiesi tämän profetian, tai sitten Jumala ei ollut sitä hänelle avannut, koska Syvännölle oli annettu tärkeämpi tehtävä. Hänen tehtävänsähän oli ainakin julistaa evankeliumia Israelissa.

2.Tess. kirjekin täytyy todella uskoa. Sen 2. luvussahan kerrotaan antikristuksen tulosta. Siinä kerrotaan, kuinka antikristuksen tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä, niille jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden, etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.

Vanhan testamentin profetiat ovat sen sijaan ”päällekkäisiä”. Ne on tarkoitettu sille ajalle, jolloin ne tuotu esille ja sama profetia voi tarkoittaa tulevaisuuttakin, eli myös aikaa, jossa me nyt elämme.

Myöskin Jeesuksen tuleminen maailman vapahtajaksi on kerrottu jo vanhan testamentin profetioissa, samoin kuin antikristuksen tulemus, josta esim. Daniel kertoo.

 Sakarjan kirjakin kertoo myös ajasta, jossa me nyt elämme. Sak.6:8 sanotaan, kuinka Jumalan Henki tulee lepäämään pohjoisessa maassa.  Monikin merkki  viittaa siihen, että tuo maa jossa Jumalan Henki tulee ennustukseen perustuen lepäämään voisi olla Suomi. Ainakin me voimme sitä odottaa ja siihen luottaa. Sen vuoksi meidän on hyvä valmistautua tulevaan. Parhaiten valmistaudumme lukemalla raamattua ja uskomalla siihen, niin kuin Jumalan Sanasta ymmärrämme. Jumalan Sanan mukaanhan kristittyjen yhteys on tärkeä asia. Sen vuoksi olen tutkinut raamattua ja olen koonnut sieltä tärkeitä asioita, jotka tuon esille koottuna otsikon alle   Kristittyjen yhteys.

 

Peto

                      Kun lukee Raamattua niin voi huomata kuinka sekä vanhasta, että uudesta testamentista löytyy kirja, joka kertoo tarkemmin tulevasta, eli pian koittavasta lopun ajasta. Vanhassa testamentissa se kerrotaan Danielin profetioissa ja uudessa testamentissa siitä tietysti kertoo Johanneksen ilmestys. Daniel kertoo neljästä eri valtiosta , sekä niiden hallitsijoista. Olen tulkinnut, että nuo maat olisivat Venäjä (ent. Neuvostoliitto) , Saksa, sekä Yhdysvallat. Neljännen maan olen tulkinnut olevan Vatikaani. Sen hallitsijahan on aina paavi. Daniel sanookin Vatikaanista, että se on erilainen, kuin kaikki muut valtakunnat. Daniel vertaa näitä valtioita petoihin, sillä nämähän olivat osallisia  maailman sotaan. kuitenkin hän pitää Vatikaania ja sen hallitsijaa, eli katolista paavia suurimpana petona. Myös Johanneksen ilmestys, joka oli alun perin annettu Jeesukselle puhuu pedosta. Johanneksen ilmestyksessä puhutaan vain kahdesta pedosta, koska nämä olisivat kaikkein suurimpia petoja. Raamatussa peto vastustaa Jumalaa, eli taistelee Jumalaa vastaan. Taistelun tuo peto aloitti jo paratiisissa, kun Jumala oli luonut maailman. Tämän voi lukea Hes.28:sta luvusta, jossa kerrotaan, että tuo peto oli alun perin Jumalan kerubi eedenin puutarhassa. Sittemmin tätä petoa kutsutaan käärmeeksi, tai vaikkapa lohikäärmeeksi. Tästä siis voi päätellä, että tuo käärme on täyttänyt myös niiden ihmisten sydämet, jotka vaeltavat ilman Jumalaa. Niinpä tuo käärme asuu ja vaikuttaa myös näiden petojen sydämissä.'

                      Vaikka Daniel kertookin enemmän joitakin asioita, niin Johanneksen ilmestys antaa tästä suurimmasta pedosta vielä tärkeämmän kuvauksen. Nimittäin Ilm.13:18 kertoo, että jolla ymmärrys on , se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Paavillahan on ”virkanimi”, joka on fILIIVIcarlVsDel , siis Jumalan Pojan sijainen. Nimen roomalaisista numeroista pystyy erottamaan luvun 666. Nyt on siis vahvistettu kahden eri profetian kautta, että katolilainen paavi tulee olemaan tuo antikristus. Johanneksen ilmestyksessä on kuitenkin mainittu myös toinen peto. 13. luvun 11:ssa jakeessa sanotaan; Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea, niin kuin karitsan sarvet ja se puhui niin kuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Nythän tulee mieleen, että tuo toinen peto olisi kerubi joka alkoi vastustamaan Jumalaa, sillä profetian mukaisesti tuo peto nousee maasta. 

Rakkauslaulu

 

                             Vaikka olenkin aikoinani lukenut suhteellisen paljon Raamattua, niin en kuitenkaan ole sitä ymmärtänyt. Esimerkiksi korkea veisu on avautunut minulle vasta äskettäin. Jokainen ihminen, joka on joskus todella rakastunut tietää, että rakastuessaan ihminen on valmis tekemään rakkaansa puolesta mitä tahansa. Laulu on yksi tapa osoittaa rakkautta. Israel on Jumalalle rakas kansa ja sen vuoksi on tämäkin laulu tehty.

 

                             Kun kuningas Salomo teki korkean veisun, niin selvästikin hän oli saanut sanat Jumalalta. On nimittäin ihmeellistä, että kuinka korkea veisu sisältää myös profetian. Silloin, kun Jumala oli minut vielä ihmeellisesti armahtanut, niin aloitin tietysti taas Raamatun lukemisen. Kun minä luin korkeaa veisua, niin se aukesi minulle aivan uudella tavalla. Minun piti ottaa yhteys Erkki Luotoon, joka toimii baptistiseurakunnassa. Kerroin Erkille, että minusta tuntuu siltä kuin tämä olisi jonkinlainen profetia Jumalan kansasta. Erkki vahvisti minun tuntemukseni sanoen, että niin se onkin. Tällöin minä aloin tutkia sitä aivan uudella tavalla.

 

                             Korkea veisu alkaa morsiamen ylistyksellä, kun Jumala ylistää Israelin kansaa. Rakkautta verrataan viiniin. Viini taas tarkoittaa Pyhää Henkeä. Jakeessa 3 Israelin nimeä verrataan öljyyn, joka taas merkitsee Jumalan Sanaa. Tämän sanan vuoksi nuoret naiset häntä rakastavat. Tämä onkin vertauskuva Jumalan seurakunnista. Aidot Jumalan lapset siis rakastavat sitä, mitä Jumalakin, eli Israelia. Jakeessa 4 on kerrottu sen olevan perusteltua. Sehän on perusteltua sen vuoksi, että Israelin takia me pakanauskovatkin olemme löytäneet Jumalan armon. Viidennessä jakeessa kerrotaan morsiamen olevan musta, mutta kuitenkin ihana. Jumala siis rakastaa Israelin kansaa, vaikka Israel ei vielä pääsääntöisesti olekaan ottanut vastaan armoa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, vaan Israelin kansa on edelleen lain alla. Jakeessa 6 todetaankin, että Israelin kansa on pantu viinitarhojen vartijaksi. -jae päättyy ”omaa viinitarhaani en vartioinut.”  Siis Israelilaiset luottavat vielä vain heille annettuun lakiin, vaikka Jeesus itse julisti armoa suoraan juutalaisille. 

                             Luku 2 alkaa; ”Niin kuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä.” Orjantappurat tässä ympärillä on laki, joka sitoo juutalaiset. Seitsemäs jae ilmoittaa; ”Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennen kuin se itse haluaa.” Tässä Jerusalemin tyttärillä tarkoitetaan Jumalaan ja Kristukseen uskovia seurakuntia.  Jumala tietää, että hänen kansansa ei kokonaisuudessaan tule uskomaan Jumalan armoon, ennen kuin myös antikristus julistaa ”omaa armoaan”. Eräs ystäväni huolestui tämän takia. Hän varoittikin minua, etten kääntyisi vastustamaan Syväntöä hänen Israel työnsä takia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos minä syyttäisin Syväntöä siitä, että hän oli saanut sydämelleen Israel työn ja siellä olevat juutalaiset, niin silloinhan minun tulisi syyttää myös niitä apostoleita, jotka julistivat Jumalan Sanaa myös juutalaisille. Olen nimittäin varma siitä, että Jumala itse oli antanut tämän työn Syvännölle. Kyllähän juutalaisten keskuudessa on niitäkin, jotka ottavat Jumalan Sanan vastaan jo tänä päivänä. Heitä on tietysti vähemmistö, mutta jokainen yksilö on tärkeä Jumalalle. Sen vuoksi lähetystyötä kannattaa tehdä myös juutalaisten parissa, mikäli Jumala siihen antaa johdatuksen. Haluankin nyt tehdä selväksi sen, että minulla ei ole varaa syyttää, eikä tuomita ketään ihmistä, vaan jätän tuomion Jumalalle. Jesaja ennustaa Kristuksesta, kun hän sanoo Jes.11:2 ”ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta.” Näinhän meidänkin tulisi toimia.

                             Luku 2 jatkuu näin; ”Nouse armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.”  - Tämä kohta kertoo siitä, kuinka tämä maailman talvi alkaa olla ohitse. Se kertoo, kuinka vasta lopun koittaessa juutalaiset huomaavat, että Jeesus onkin Kristus, jota he odottavat. Jeesus itse sanoo, että Hän on totinen viinipuu. (Joh.15:1)  Lisäksi Matt.24:32 Hän sanoo; ”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.” Luvun lopussa on kehotus; ”Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa.” Viinitarhat ovat Jumalan seurakuntia ja tästä huomaamme, että monin tavoin sielunvihollinen, eli paholainen yrittää turmella Jumalan työtä myös seurakunnissa. Siis näiden, jotka ovat vahingoittaneet Jumalan valtakunnan työtä, niin heidän kohtalonsa ei tule olemaan kehumisen arvoinen. 

 

                           Myös luvussa 3 kerrotaan, että älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennen kuin se itse haluaa. Luvun lopussa kerrotaan Daavidin pojasta Kuningas Salomosta ja kehotetaan katsomaan häntä. Sukupuun mukaanhan Jeesus Kristus on Daavidin jälkeläinen. Siis tässä kehotetaan kääntämään katse Kristukseen. Tämä vanhan testamentin profetia on varmastikin samanlainen, kuin muut sen aikaiset profetiat. Ne puhuvat siis ajasta, jolloin ne annettiin ja sen lisäksi tästä lopun ajasta. Jumala avasi minulle tämän, sillä tämä profetian kohta kertoo nykyajasta, joka oli silloin tulevaisuutta.

Katolilaisen kirkon opetusta 

                     Syksyllä 1996 Vatikaani antoi julkisuuteen paavi Johannes Paavali II:n  lausunnon, joka oli osoitettu heidän omalle tiedeakatemialleen. Paavi kirjoitti mm., että "tuoreet tiedot antavat aiheen tunnustaa, että kehitysoppi on enemmän kuin pelkkä hypoteesi (olettamus)". Lisäksi paavi täsmensi, että ihmisen ruumis on saanut alkunsa jo sitä ennen olemassa olleesta eloperäisestä aineesta.

Lausunto sai aikaan runsaasti kansainvälisten ja paikallisten tiedotusvälineiden huomiota. Erityisesti USA:ssa on pohdittu, mitä kaikkea käytännön elämässä tulee merkitsemään se, että paavi on nyt hyväksynyt virallisesti Jumalan olemassaolon kieltävän opin. Ihmetelty on myös sitä, mitä paavi tarkoittaa sillä "tuoreella tiedolla", joka on saanut hänet tunnustamaan kehitysopin oikeellisuuden.

Monet ovat ehtineet todeta, että tämä uutinen ei todellisuudessa ole mikään uutinen. Vatikaani ei ole koskaan virallisesti tuominnut kehitysoppia. Vuonna 1950 paavi Pius XII kutsui kehitysoppia "vakavaksi olettamukseksi, johon kannattaa tutustua". Katolisissa kouluissa eri puolilla maailmaa on opetettu kehitysoppia tieteellisenä totuutena vuodesta 1950. Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Vatikaani haluaa nyt paavin suulla vahvistaa otettaan tieteenharjoittajien ja opettajien yhteisöissä. Pariisissa ilmestyvä Herald Tribune -lehti huomauttaa, että Paavi Johannes Paavali II on pannut katolisen kirkon vaikutusvallan tukemaan näkemystä, että ihmisen ruumis ei ole luomistyön vaan asteittaisen kehityksen tulos... Vuonna 1950 katolinen kirkko luopui näkemyksestä, että Raamatun luomistapahtuma on kirjaimellisesti totta ja tilalle Vatikaani hyväksyi sopivampana vaihtoehtona luomisen ymmärtämisen vain kuvaannollisena tapahtumana. Katolinen kirkko halusi siis jo 50-luvulla hylätä Raamatun ilmoituksen ihmisen ja maailman luomisesta ja jättää tilaa uusille tieteellisille olettamuksille.

Nyt kannattaa huomata, että kun ihminen on vastaanottanut Jeesuksen uskossa sydämeensä, niin hän on saanut syntinsä anteeksi riippumatta siitä mihin seurakuntaan hän kuuluu. Vasta 50- luvulla katolilaisen kirkon johto on paljastanut, että edes paavi ei todella usko Jumalan luoneen maailmaa, jossa elämme. Varmasti katolilaisessa kirkossakin on ollut, sekä on aitoja Kristukseen uskovia. Näin ollen ilmestyskirjan kehotus jättää katolilainen seurakunta ja sen oppi onkin annettu meille lopun ajan uskoville. Syynä on kirkon johdon maallistuminen, sekä myös raamatun varoitus siitä, että antikristus tuleekin olemaan itse paavi, joka haluaa esiintyä maailman vapahtajana. Tietytysti kannattaa pitää yhteys toisiin seurakuntalaisiin, sillä voihan olla että toisetkin huomaavat pahan eksytyksen.

Ajan merkit

Matteuksen evankeliumi sanoo; kuinka opetuslapset kysyivät Jeesukselta; ”milloin se tapahtuu ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matt.24:3)   Jeesus kertookin useita merkkejä. Vastauksessaan Hän varoittaa, että kukaan ei eksyttäisi meitä. Hän kertoo, kuinka monta tulee Hänen nimissään eksyttäen monta. Sen lisäksi Hän kertoo tulevan sotia ja sanoo, että näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu. Lisäksi Hän kertoo tulevan myös maanjäristyksiä monin paikoin ja lisää tämän kaiken olevan vasta synnytystuskien alkua. Kaikkea tällaistahan me olemme jo kokeneet. Tietysti kristityt odottivat Jeesuksen takaisin tuloa jo hyvinkin pian. Jeesus itse sanoo, että kun Hän tulee takaisin, niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä. (Luuk.18:8) Kaikki tämä johtuu varmasti siitä, että Jeesuksen sanoista on jo kulunut suhteellisen pitkä aika. Tänä päivänä monet ihmiset eivät enää usko koko Raamatun sanomankaan olevan totta. He ovat jälleen kehittäneet itselleen uuden jumalan ja sen myötä myös uuden uskon. Nyt ihmiset uskovatkin kehitysoppiin. Siis kaikki kehitys olisikin tapahtunut sattumalta ja ilman minkäänlaista luojaa. Mikäli ihmisillä olisi edes hieman viisautta, niin he ymmärtäisivät, ettei niin olisi voinut tapahtua. Näillä sivuilla on todistettu, että olisimahdotonta se, kuinka elämää maapallollamme olisi ollut yli 10 000 v sitten. Kuitenkin ihmiset haluavat uskoa, että kaikki olisi syntynyt sattumalta miljardien vuosien aikana. Matteuksen evankeliumissa sen 24:ssä luvussa Jeesus sanoo, että evankeliumi tulee saarnata maailman kaikille kansoille, ennen kuin loppu tulee. Lisäksi siinä kerrotaan, kuinka Jeesuksen takaisin tulo on näkyvä kaikille kansoille. Onhan sama kerrottu useassa muussakin Raamatun kohdassa, enkä niitä nyt listaa tässä.

                    Kuitenkin yksi tärkeimpiä lopun ajaksi meille annettuja ohjeita on, ettei kukaan eksyttäisi meitä. Tämän vuoksi meidän tulisi tuntea hyvin Raamatun sanoma. Esimerkkinä tästä on vaikkapa opetus ”tempauksesta”. Mikäli luemme Raamattua itse, niin varmaankin pian huomaamme, etteihän siinä kerrota mitään koko tempauksesta. Raamatusta voimme lukea, että kun Jeesus on tullut takaisin, niin vasta sitten Hän käskee enkeleitä kokoamaan omat uskovansa. Vaikka tämä ei olekaan suuri eksytys, niin siitä huomaa sen, että raamatun luku on tärkeää, eikä kannata heti uskoa siihen mitä on opetettu. Jeesus sanoo myös, että ”taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.” (Matt.16:3)   Me elämme nyt sellaista aikaa, että olen saanut tehtäväkseni kertoa kaikki nämä muillekin, sillä voihan olla, että monet eivät enää koe Raamatun lukemista tärkeäksi ja saattaa olla niinkin, ettei näitä Raamatun paikkoja, tai näitä kertomiani asioita ole Jumala useille edes avannutkaan. Paavalin kautta Jumala kertoo meille, että ennen kuin Jeesus tulee takaisin, niin myös luopumus pääsee valtaan. Mikäli me emme lue Raamattua ja tiedä, sekä usko sen sanomaa, niin ei ole ihme, mikäli jonain päivänä huomaamme olevamme tuon uskon ulkopuolella, eli siis luopumus tulee vaikuttamaan myös meidän elämässämme. Näitä lopun ajan merkkejä on enemmänkin. Raamatusta voimme lukea, kuinka maa saastuu. Myös tämä ilmaston muutos on yksi näistä merkeistä. Paavali kertoi, että luopumus pääsee valtaan ja Jeesus itse sanoo; ”sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” Jeesus on tästä kaikesta siis varoittanut sinuakin ja Hän lupaa pelastuksen, mikäli pysyt vahvana loppuun saakka.

                     Jeesus kertoo myös monen väärän profeetan nousevan ja sanoo, että he eksyttävät monta. Sen vuoksi on turvallisinta luottaa vain Raamatusta löytyviin profetioihin. Ainakin pitää varmistaa, että profetian sanoma ei ole millään tavalla Jumalan Sanan vastainen. Mikäli profetia jotenkin poikkeaa Jumalan Sanasta, niin siihen ei kannata luottaa miltään osin, ettei tule eksytetyksi. (Matt.24:10) Raamatusta voi myös lukea, että kun antikristus on Jerusalemin pyhässä paikassa, niin silloin on parasta paeta. Varmaankin se johtuu siitä, että juutalaiset paljastavat tuon väärän kristuksen. Tämän jälkeen suurin osa kansoista tulee julistamaan sodan Israelille. Raamatussa sotaa nimitetään Harmagedonin sodaksi.(Matt.24:15) Jeesushan kertoi tämän asian juutalaisille, sillä Hän tiesi, että tuolloin juutalaiset olisivat Israelissa. Mikä sitten on tuo pyhä paikka, niin sen tuolloin tietävät ainakin juutalaiset. Olisiko tuo pyhä paikka esim. itkumuuri, vai joku pyhä temppeli. Kuitenkin juutalaiset tulevat kutsumaan antikristuksen Jerusalemiin. Tulkintani mukaanhan antikristus on Vatikaanin 10. hallitsija, eli siis paavi. (Matt.24:15)   Raamattu kertoo myös, että lopun ahdistuksen aikana väärät kristukset tekevät suuria ihmeitä. Tästä saa siis sen vaikutelman, että paavin lisäksi tulee muitakin vääriä kristuksia. Todellisen Kristuksen tulo ei kuitenkaan ole salainen, vaan Jeesus kertoo sen olevan, kuin salaman leimahdus, joka näkyy kaikkialla. Jeesuksen takaisin tulo tapahtuu vasta näiden ahdistuksen päivien jälkeen. Silloin aurinko pimenee ja vasta silloin Jeesus näkyvästi tulee. Vasta sen jälkeen enkelit kokoavat kaikki Jumalan valitut. Kaiken edellä kerrotun voi lukea Matteuksen evankeliumin 24:stä luvusta. Ei se kuitenkaan ole ainoa paikka, vaan näitä samoja asioita voit lukea mm. Markuksen evankeliumista, sekä vaikkapa Tessalonikalais kirjeestä.

                  On hyvä asia, että sivuja kommentoidaan. Sehän osoittaa sen, että niitä myös luetaan.Seppokin oli kommentoinut, että hänen mielestään korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan. Minä olen sitä mieltä, ettei sitä tarvitsekaan hengellistää, sillä kaikki Raamattuun kirjoitettu on hengellistä, koska se on Jumalan Sanaa, eikä edes korkeaa veisua ole kirjoitettu turhan takia. Kun Jeesus kuitenkin antoi minulle vielä uskon, niin huomasin sen, että Danielin profetiat aukesivat aivan uudella tavalla. Sitten aloin Jumalan avulla tulkitsemaan Joh. ilmestystä ja huomasin, että Jumala avasi senkin. Koska korkea veisu selvästi liittyy lopun aikaan, niin Jumala avasi minulle senkin. Tällaista Jumalan Sanan aukeamista ei minulle ennen ole sattunut. Olenkin luvannut Jumalalle, että tuon esille kaiken sen minkä Hän minulle avaa. En minäkään ennen ymmärtänyt sitä, että korkeassa veisussa voisi olla profeetallinen sanoma. En minä kylläkään ymmärtänyt muitakaan profetioita, ennen kuin nyt, kun Jumala itse ne avasi.

Kommentit

Seppo Hautakorpi

01.03.2020 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

Uusimmat kommentit

17.03 | 17:51

Olen tullut uskoon vuonna 1994 noin suunnilleen. Olen kovasta menneisyydestä pelastunut ja saanut uuden elämän. Toronton eksytystä vastaan täytyy infota uskovia. Se on pettävää. Kiitos sivuistasi

28.02 | 06:31

En ole varma vaikuttaa se oikea Henki siellä enemmän sielullista ja lihallista toimintaa siellä,yksikin henkilö poistui sieltä, en ole varma kannattaako mennä uudestaan.

01.03 | 19:29

Olen kyllä sitä mieltä että korkeaa veisua ei pitäisi hengellistää ollenkaan, se on vain runoutta.Monet ovat sitä selittäneet, mutta jotenkin se on onnetonta kuultavaa.Voihan mieleni muuttua

20.03 | 13:50

Olen Enska kaivannut sinua. Käytiin ennen pari kertaa Naaralla. Miika lähetti myös terveisiä.

Jaa tämä sivu